Tieto taidoksi - suun terveydeksi

Historia

Apollonia / Yhdistys / Historia

Suomessa jo 1890-luvun alussa kolmisenkymmentä etupäässä Saksasta ja Ruotsista muuttanutta henkilöä harjoitti hammaslääkärin tointa. Pienen hammaslääkäriryhmän anomuksesta Aleksanteri III antoi 4.11.1891 asetuksen hammaslääkäritaidon opetuksen järjestämiseksi Suomessa. Pian syntyi myös halu muodostaa kotimainen hammaslääkärijärjestö.

Suomen Hammaslääkäriseura perustettiin 1892

Matti Äyräpää ja Wilhelm Olander kutsuivat 16.4.1892 maan hammaslääkärit perustamaan seuraa Hotelli Kleinehiin. Avajaispuheessaan Matti Äyräpää totesi hammaslääketieteen tulleen niin laajaksi, ettei sama henkilö voi enää hallita kaikkia sen erikoisaloja. Tämän vuoksi kollegat kokoontuisivat kertomaan toisilleen kokemuksistaan suullisten esitysten ja demonstraatioiden avulla, sillä ”elävä sana on kirjoitettua tehokkaampi”. Puheen jälkeen perustettiin Suomen Hammaslääkäriseura.

Toiminnan alussa tieteellinen puoli jäi vähäiseksi ammatillisten ja sosiaalisten asioiden hoidon viedessä paljon aikaa. Keskeisellä sijalla kokouksissa oli hammaslääketieteellisen opetuksen järjestäminen ja hammaslääkärin ammatin harjoittamiseen liittyvien oikeuksien määrittäminen.

Painopiste siirtyi tieteen edistämiseen ja tukemiseen

Hammaslääkäriseuran toiminta vilkastui 1920-30-luvuilla. Vuodesta 1924 sen oli mahdollista keskittyä puhtaasti hammaslääketieteelliseen toimintaan, kun Suomen Hammaslääkäriliitto perustettiin hoitamaan alaan liittyviä taloudellis-sosiaalisia asioita.

Hammaslääketieteen edistämiseen ja tutkimuksen tukemiseen tarkoitettu ensimmäinen lahjoitusrahasto perustettiin vuonna 1898. Ammatillinen täydennyskoulutus on ollut Apollonian päätehtävistä toinen. Laajempaa täydennyskoulutusta se alkoi järjestää vuonna 1937 ja seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäiset Hammaslääkäripäivät. Apollonia on järjestänyt vuosittain myös Tutkimuksen Päivät ja Luentopäivän (Apollonia Symposium alk. 2009) sekä satoja kursseja hammaslääketieteen eri osa-alueilta.

Hammaslääketieteen erityisalojen asiantuntemus on Apollonian kahdessatoista jaostossa. Ensimmäiset jaostot perustettiin vuonna 1960. Ne toimivat eri hammaslääketieteen osa-alueista kiinnostuneiden yhdyssiteenä, järjestävät omien erikoisalojensa keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia sekä tekevät aloitteita ja antavat lausuntoja Apollonialle.

Julkaisutoiminnalla on ollut aina tärkeä rooli

Apollonian jäsenten ensimmäisenä julkaisufoorumina oli Skandinaviska Tandläkarföreningens Tidskrift, joka ilmestyi Suomessa 1894–1900 Matti Äyräpään ollessa päätoimittajana. Vuodesta 1904 Apollonia julkaisi omaa lehteä. Lehden kielinä olivat aluksi ruotsi ja suomi ja 1960-luvulta alkaen pääasiassa englanti. The Proceedings of The Finnish Dental Society -lehti lopetettiin 1993 ja tieteelliset artikkelit siirtyivät osaksi Suomen Hammaslääkärilehteä.

Nykyään Apollonia tuottaa tieteellisiä artikkeleita, tiedeuutisia sekä välittää muuta tutkimustietoa. Ne julkaistaan näillä verkkosivuilla, Terveysportissa sekä Suomen Hammaslääkärilehdessä. Apollonia laatii myös suunterveyteen liittyviä Käypä hoito -suosituksia yhteistyössä Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin kanssa.