Ajankohtaista

Apollonia / Ajankohtaista / Apollonia-palkinto ksylitolitutkimuksen uranuurtajalle Eva Söderlingille

Apollonia-palkinto ksylitolitutkimuksen uranuurtajalle Eva Söderlingille

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian merkittävin palkinto, Apollonia-palkinto, on myönnetty tänä vuonna dosentti, professori h.c. Eva Söderlingille. Palkinto on tunnustus ansiokkaasta tutkimusyöstä ja laaja-alaisesta työpanoksesta suun terveydenhuollon ja erityisesti suubiologian kehittämiseksi. Palkinto luovutettiin Äyräpää symposiumissa 11.9.2020.

Eva Söderling on yksi suomalaisen ksylitolitutkimuksen uranuurtajista. Hän on tutkinut ksylitolin vaikutusmekanismeja ja lisäksi muun muassa biomateriaaleja sekä betaiinin ja probioottien vaikutuksia suunterveyteen.

Kansainvälisesti arvostetun Söderlingin tutkimustyössä keskeistä on perustutkimuksen tulosten saattaminen kliiniseen käyttöön. Ansioistaan hän on saanut muun muassa IADR:n (International Association for Dental Research) merkittävän kariologia-palkinnon vuonna 2012 ja useita kotimaisia tunnustuksia.

Söderling toimi yli 40 vuoden ajan Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksella, ja johti pitkään laitoksen tutkimuslaboratoriota kehittäen tutkimuskampuksen monitieteellistä yhteistyötä.

– Koen, että minut biokemistinä otettiin alusta asti hyvin vastaan hammaslääketieteen laitoksella ja olen aina saanut olla osa yhteisöä. Hammaslääketieteen merkittävä palkinto on minulle todella arvokas asia, kiittää Söderling.

Apollonia-palkintoa (10 000 €) on jaettu vuodesta 1997 ja tänä vuona palkinto myönnettiin 13. kerran.