Muistisairaiden oikeudellisen toimintakyvyn ja edunvalvonnan tarpeen arviointiin kaivataan yhtenäisiä kriteereitä. (Kuva: iStock)
Tuoreen tutkimuksen mukaan lääkäreillä ja oikeudellisilla asiantuntijoilla on ristiriitaisia käsityksiä ja tiedonpuutetta muistisairaiden edunvalvonnan tarpeen arvioinnista.
Muistisairaudet ovat yleisin syy edunvalvojan määräämiselle, ja väestön ikääntyessä tarve luotettaville arviointikäytännöille kasvaa. Suomessa tai kansainvälisesti ei kuitenkaan ole yhtenäisiä kriteereitä oikeudellisen toimintakyvyn ja edunvalvonnan tarpeen arviointiin.
Varatuomari Kaisa Näkin väitöstutkimuksessa selvitettiin, millä perusteella oikeudelliset asiantuntijat ja lääkärit katsovat muistisairaan olevan edunvalvonnan tarpeessa ja miten itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen toteutuu prosessissa. Tutkimuksessa haastateltiin 30 lääkäriä ja 20 oikeudellista asiantuntijaa.
Tutkimuksen mukaan eri ammattiryhmien väliset ristiriitaiset käsitykset ja tiedonpuute vaikuttavat muistisairaiden oikeuksien toteutumiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun.
Erilaisille oireille annettu merkitys vaihtelee ammattiryhmien välillä ja sisällä. Lääkärit korostavat käyttäytymiseen liittyviä oireita ja toiminnanohjausta, oikeudelliset asiantuntijat muistia ja numeerista hahmotusta. Näkki nostaa keskeisimmäksi eroksi käsitykset neuropsykiatristen oireiden ja muistioireiden roolista.
– Lääkärit pitivät neuropsykiatrisia oireita, erityisesti impulsiivisuutta, kriittisimpänä edunvalvonnan tarpeen aiheuttavana oireena, usein jo varhaisessa tai lievässä muistisairauden vaiheessa. Muistioireen katsottiin johtavan edunvalvonnan tarpeeseen tyypillisesti keskivaikeassa muistisairaudessa. Oikeudelliset asiantuntijat melko yksimielisesti pitivät muistioireita ja numeerisen hahmotuksen heikentymistä selkeimpinä edunvalvonnan tarvetta aiheuttavina oireina, jolloin vähäisemmätkin haasteet asioiden hoidossa voivat johtaa edunvalvojan määräämiseen.
Näkin mukaan erityisesti impulsiivisuus neuropsykiatrisena oireena jakoi oikeudellisten asiantuntijoiden mielipiteitä voimakkaasti.
– Osan mielestä impulsiivisuus on vapaan tahdon toteutumista, ja he pitivät edunvalvonnan kynnystä erittäin korkeana. Osa taas katsoi, että impulsiivisuus on selkeä peruste edunvalvonnalle ja jopa peruste rajoittaa yksilön toimintakelpoisuutta.
Tarve konsensuskriteereille
Molemmat ammattiryhmät pitivät itsemääräämisoikeuden kunnioittamista tärkeänä, mutta se saattoi silti jäädä vähälle huomiolle edunvalvonnassa.
Tutkimus osoitti, ettei lääkäreillä ole riittävästi tietoa edunvalvonnan oikeudellisista edellytyksistä eikä oikeudellisilla asiantuntijoilla muistisairauksien monimuotoisuudesta tai oireiden mahdollisista vaikutuksista ihmisen toimintakykyyn. Molemmilla ryhmillä näyttäisi olevan lisäkoulutuksen tarvetta. Tutkimuksessa esille nousi myös tarve luoda yleisesti hyväksytyt konsensuskriteerit muistisairaiden oikeudellisen toimintakyvyn ja edunvalvonnan tarpeen arviointiin.
– Työ kohti konsensuskriteereitä on jatkumassa Itä-Suomen yliopistolla oikeustiedettä, neurologiaa ja psykiatriaa yhdistävällä ja kansainvälisesti toteutettavalla monitieteisellä tutkimushankkeella.
– Hammaslääkäri joutuu harvoin ottamaan kantaa potilaiden edunvalvonnan tarpeeseen, mutta potilaan päätöksentekokyvyn arviointi haastaa myös hammaslääkäreitä. Hammaslääkärinkin on tärkeää tietää, miten edunvalvontaan liittyvä päätöksenteko tapahtuu, muistuttaa johtava ylihammaslääkäri, erikoishammaslääkäri Sanna Seppänen.
Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 2/2026
Lähde: Näkki K. Assessment of Mental Capacity and the Need for Legal Guardianship in Individuals with Dementia: Legal and Medical Perspectives. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto; 2026. [http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5880-8] Haettu 20.1.2026.