Ajankohtaista

Apollonia / Ajankohtaista / Apollonia-palkinto paikkaushoidon kehittäjä Leo Tjäderhanelle

Apollonia-palkinto paikkaushoidon kehittäjä Leo Tjäderhanelle

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian merkittävin palkinto, Apollonia-palkinto on myönnetty tänä vuonna professori Leo Tjäderhanelle. Tjäderhanen tutkimustyön tavoitteena on ollut etenkin paikkaushoidon kestävyyden parantaminen. Apollonia-palkinto jaettiin nyt 16. kerran tunnustuksena pitkästä ja arvostetusta tutkijan urasta.

Leo Tjäderhanen (s. 1962) laaja-alainen tutkimustyö on yhdistänyt perustutkimuksen ja kliinisen hammashoidon sekä parantanut paikkaushoidon pitkäaikaiskestävyyttä. Yksi merkittävimmistä hankkeista hänen urallaan on ollut hampaiden yleisimpien paikkausmateriaalien eli yhdistelmämuovipaikkojen sidostustutkimus, jossa kansainvälinen tutkimusryhmä aloitti uuden tutkimuslinjan sidosten pitkäikäisyyden parantamiseksi. Tjäderhanen tutkimukset ovat tuoneet muun muassa paikkojen kestävyyttä parantavan klooriheksidiinikäsittelyn osaksi muovipaikkausta. Hän on ollut myös mukana kariologiaa ja korjaavaa hoitoa käsittelevissä väestötutkimusprojekteissa.

Keskeistä Tjäderhanen tutkijan uralla on ollut yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten tutkijoiden kanssa, sekä jatkuva mahdollisuus oppia ja korjata omia käsityksiään.

– Minulla on aina ollut kyky innostua erilaisista asioista, kuten projekteista, joissa on mukana eri alojen asiantuntijoita. Nyt opin nuoremmilta tutkijoilta koko ajan uutta.

Tukemassa tulevia tutkijapolvia

Tjäderhane toimii tällä hetkellä Helsingin yliopiston kariologian ja endodontian professorina. Hän valmistui hammaslääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1986, tohtoriksi 1995 ja erikoishammaslääkäriksi 2000 Oulun yliopistosta. Hänen akateemiseen uraansa mahtuu monia tehtäviä eri yliopistoilla, professuurit Oulussa, Turussa ja Helsingissä sekä tutkijavierailuja Kanadassa, Norjassa ja Brasiliassa sekä viisivuotiskausi Suomen Akatemian tutkijana. Lisäksi Tjäderhane on kouluttanut paljon kotimaassa ja luennoinut usein kansainvälisissä kongresseissa.

Nyt eläkeiän lähestyessä konkaritutkija haluaa käyttää aikaansa väitöskirjatutkijoiden tukemiseen ja ruokkia nuorempien innostusta omaan aiheeseensa.

– Tutkijan arvon näkee siitä, mitä hänen omat oppilaansa tekevät. Tutkimustieto vanhenee, mutta tärkeää on se, miten tutkimuksistasi inspiroituneet vievät asiaa eteenpäin. Alkuvaiheessa ohjaajan usko nuoreen tutkijaan on ehkä arvokkain asia.

Hän on nähnyt muutoksen tutkimuskentällä ja kantaa huolta tutkimustyön mahdollisuuksista.

– Tutkijantyö, etenkin kliininen tutkimus on muuttunut yhä haastavammaksi, kun rahoitus ja resurssit ovat tiukassa ja kaikki on byrokratisoitunut.

Tjäderhane on tuonut asiantuntijuuttaan myös Hammaslääkäriseuraa Apollonian käyttöön lukuisissa luottamustehtävissä 1990-luvulta alkaen.

– Apolloniasta on muodostunut minulle hammaslääketieteellisen tutkimuksen ja täydennyskoulutuksen henkinen koti, ja sen antama tunnustus lämmittää kovasti.

Apollonian hallituksen myöntämää Apollonia-palkintoa (10 000 €) on jaettu vuodesta 1997. Palkinto luovutettiin Apollonian ja Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin yhteisessä Äyräpää-symposiumissa 10.4.2026. Äyräpää-symposiumissa jaettiin myös Duodecimin merkittävin palkinto, Matti Äyräpään palkinto Helsingin yliopiston nefrologian ja sisätautiopin professori emeritus Per-Henrik Groopille.

Apollonia onnittelee!

Tietosuoja

Käytämme verkkosivustollamme evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sekä kehittää ja tilastoida sivustomme käyttöä. Voit muuttaa evästeasetuksia koska tahansa sivuston vasemmasta alakulmasta löytyvästä painikkeesta.

Välttämättömät toiminnalliset evästeet

Nämä evästeet ovat sivujemme toiminnallisuuden kannalta välttämättömiä ja ovat aina käytössä. Käytämme toiminnallisia evästeitä esimerkiksi tekemiesi valintojen muistamiseen, kuten evästeasetuksiesi. Nämä evästeet eivät tallenna markkinoinnissa tai analytiikassa käytettävää käyttäjätietoa.

Analytiikkaevästeet

Nämä evästeet auttavat meitä kehittämään sivustoamme, sekä tilastoimaan käyttäjämääriä. Sivuilla käytetään seuraavien palveluiden evästeitä:

Google Tag Manager

Google Analytics