Kuunteleminen on kroonisen kivun hoidon avain
Kipu on varoitusmerkki. Akuutti kipu varoittaa kudosvauriosta, kun taas krooninen kipu kertoo usein siitä, että elämässä on liikaa kuormitusta.
Tieto taidoksi - suun terveydeksi
Kipu on varoitusmerkki. Akuutti kipu varoittaa kudosvauriosta, kun taas krooninen kipu kertoo usein siitä, että elämässä on liikaa kuormitusta.
Tutkimuksessa arvioitiin 3 800 lapsen aineistossa ikävuosina 8 – 17 tapahtuvia muutoksia nenän ilmateiden koossa ja hengitysfunktiossa. Kasvun aikana tapahtuvan vaihtelun ja sukupuolierojen vuoksi hengitystoiminnan viitearvot tulee laatia ikä- ja sukupuolikohtaisesti; tytöt näyttävät saavuttavan ylähengitysteiden aikuiskoon poikia nuorempina.
Väitöstyössä esitettiin uutta tietoa endotoksemiasta ja parodontiitin patogeenien aiheuttamasta immuunivasteesta suun infektiosairauksien ja sydän- ja verisuonisairauksien mahdollisena yhdyssiteenä. Tutkimuksen perusteella varsinkin niille henkilöille, joilla on muitakin kardiometabolisia riskitekijöitä, tulisi tehdä terveystarkastuksen osana huolellinen suun tutkimus infektiosairauksien varalta.
Väitöstutkimuksessa todettiin, että munuaissairauksista erityisesti diabeettista nefropatiaa sairastavien potilaiden suunterveyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Näiden potilaiden parodontaaliterveys oli erityisen heikko niin predialyysi- kuin seurantavaiheessakin.
Suomalais-amerikkalaisen tutkimusken mukaan suun alueen kroonisten tulehdusten hoitaminen endodontian avulla pienentää paitsi sydän- ja verisuonitaudin riskiä, myös sydän- ja verisuonitaudista johtuvan kuoleman riskiä.
Väitöstutkimuksen perusteella endopeptidaasi matriksin metalloproteinaasi 8 (MMP-8) ja sen pääsäätelijänä toimiva matriksin metalloproteinaasin kudosestäjä (TIMP-1) ovat lupaavia sydän- ja verisuonitautien sekä kuoleman biologisia merkkiaineita eli biomarkkereita. Niiden avulla riskipotilaat voidaan tunnistaa jo varhain, ja niistä on hyötyä myös akuutin sydäntapahtuman diagnostiikassa.