Vanhemman parodontiitti voi heijastua lapsen suuhun jo ennen hampaita
Huoltajien parodontiitti pitäisi ottaa huomioon jo pienen lapsen suun terveydentilan arvioinnissa.
Tieto taidoksi - suun terveydeksi
Huoltajien parodontiitti pitäisi ottaa huomioon jo pienen lapsen suun terveydentilan arvioinnissa.
Synnynnäistä sydänvikaa sairastavien pienten lasten perheissä suunterveystottumukset jäävät alle suositusten useammin kuin perusterveiden lasten perheissä.
Heikentynyt kognition taso näyttäisi muuttavan suun mikrobiomin koostumusta, kertoo suomalaistutkimus.
Kulmahampaan poikkeava puhkeaminen olisi havaittava mahdollisimman varhain, koska kehitysvaiheessa oleva hammas liikkuu melko hyvin.
Mitä vahvempi keraami, sitä vaikeampi se on liimata, muistutti professori Pekka Vallittu.
Paikkoja tehdään Suomessa noin kolme miljoonaa vuodessa ja iso osa näistä on vanhojen täytteiden korjausta. Jotenkin tilanne pitäisi saada kestävämmäksi.
Mitä nuorempi potilas, sitä enemmän restauroinnissa painotetaan terveen kovakudoksen säästöä.
Keraamien työstövaiheessa tulleet mikroskooppisen pienet vauriot voivat olla alkupiste kruunun tai sillan rikkoutumiselle.