Tiedeuutiset

Apollonia / Tiedeuutiset / Makeita välipaloja myydään yhä monessa yläkoulussa

Makeita välipaloja myydään yhä monessa yläkoulussa

Oulun yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Opetushallituksen (OPH) uusi tutkimus makeanmyynnin muutoksesta perusopetuksen 7.-9. vuosiluokkien kouluissa julkaistiin Suomen Hammaslääkärilehdessä. Tutkimus selvitti makeanmyynnin muuttumista ja muutokseen johtaneita syitä keväällä 2008, vuosi ensimmäisen tutkimuksen jälkeen. Keväällä 2007 Opetushallitus ja Kansanterveyslaitos suosittelivat tiedotteessaan, että kouluissa ja oppilaitoksissa ei ainakaan kouluaikana myydä säännöllisesti makeisia, virvoitusjuomia tai sokeroituja mehuja.

Tutkimuksen mukaan säännöllisesti makeita tuotteita myyvien koulujen osuus oli laskenut 18 %. Makeaa myytiin keväällä 2008 46 %:ssa kouluista ja vuotta aiemmin 56 %:ssa kouluista. Useimmin myynnissä tapahtunut muutos koski makeisten ja virvoitusjuomien myynnin lopettamista tai vähentämistä. Muiden makeiden tuotteiden (sokeroidut mehut, pullat, keksit ym.) myynnissä ei tapahtunut merkittävää muutosta. Terveellisten tuotteiden myynti oli lisääntynyt 9 %, mutta terveellisiä tuotteita oli lähinnä lisätty makeiden rinnalle. Pelkästään terveellisiä tuotteita myytiin 14 %:ssa kouluista. Kyselyyn vastanneista kouluista vain 6 % tarjosi oppilaille ksylitolipurukumin tai -pastillin.

Vaikka kehitys on ollut suotuisaa, makeat välipalat ovat yhä riski koululaisten yleis- ja suunterveydelle. Ylipainoisten lasten osuus on kasvanut sekä makeisten ja virvoitusjuomien kulutus on lisääntynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Myös pitkään hyvin kehittynyt suunterveys on alkanut heiketä nuorten keskuudessa viime aikoina. Koska koulun tehtävänä on myös opettaa oppilaille terveellisiä elämäntapoja, makeanmyyntiä ja elintarvikeautomaattien sijoittamista kouluihin tulisi harkita tarkoin. Koulujen tiloissa olevien elintarvikeautomaattien tulisi olla elintarvikkeiden vastuullisen markkinointiviestinnän suositusten mukaisia. Virvoitusjuomia, sokeroituja mehuja tai makeisia ei tule koulussa säännöllisesti myydä.

Lue lisää tiedotteesta.

Tutkimus: Seppänen S, Kankaanpää R, Manninen M, Puska P ja Lahti S. Runsas makeanmyynti kouluissa on yhä uhka terveydelle. Suomen Hammaslääkärilehti 2009; 10: 18–23. Lue koko artikkeli (pdf)