Ajankohtaista

Apollonia / Ajankohtaista / Hammaslääkäripäivät siirtyy arkipäiville

Hammaslääkäripäivät siirtyy arkipäiville

Hammaslääkäreiden suurin kansallinen täydennyskoulutus- ja näyttelytapahtuma Hammaslääkäripäivät siirtyy arkipäiville ja toteutetaan tänä vuonna keskiviikosta perjantaihin 6.–8.11.2024. Tapahtuma säilyy kolmipäiväisenä ja lauantain luentopäivän tilalle tulee kansainvälinen keskiviikko. Keskiviikon aikana kuullaan ulkomaisten asiantuntijoiden luentoja. Näyttely järjestetään torstaista perjantaihin.

Hammaslääkäripäivät 2024 kokoaa alan ammattilaiset kouluttautumaan ja tutustumaan alan näyttelyyn marraskuussa jo 85. kerran. Korona-aika muutti tapahtuman rakennetta, ja Messukeskuksen järjestämä näyttely muuttui kaksipäiväiseksi poikkeusvuosien jälkeen.

– Vuoden 2023 Hammaslääkäripäivien luentovieraiden palautteessa nousi ensimmäistä kertaa vahvasti esille toive siirtää tapahtuma kokonaan arkipäiville. Lauantain luentovieraiden määrät ovat myös laskeneet vähitellen, minkä taustalla voi olla muun muassa kasvanut vapaa-ajan arvostus, kertoo Apollonian pääsihteeri Annamari Nihtilä muutoksen taustoista.

Vastaavat tapahtumat esimerkiksi muissa Pohjoismaissa ovat jo luopuneet aiemmin lauantain luentopäivästä.

Yhdessä potilaan parhaaksi

Tapahtuman teeman on tänä vuonna ”Yhdessä potilaan parhaaksi”, joka korostaa eri ammattiryhmien yhteistyötä ja potilaan tärkeää roolia suunterveyden ylläpitämisessä. Teema nousee eri tavoin esille laajoissa luentokokonaisuuksissa, joissa käsitellään esimerkiksi implanttihoitoja, esteettistä hammashoitoa, hammasperäisiä tulehduksia, hammastraumoja ja hoitoon pääsyä.

Tärkeänä osan tapahtumaa on myös laaja alan näyttely, joka toteutetaan to–pe 7.–8.11.2024

Tapahtuman luento-ohjelma julkaistaan ja ilmoittautumiset avataan keväällä 2024. Tervetuloa jälleen Hammaslääkäripäiville 6.–8.11.2024!

Lisätietoja:

Apollonian pääsihteeri Annamari Nihtilä, etunimi.sukunimi@apollonia.fi, p. 050 569 7800