Ajankohtaista

Apollonia / Ajankohtaista / Mataleena Parikan tutkimusryhmälle merkittävä apuraha

Mataleena Parikan tutkimusryhmälle merkittävä apuraha

Mataleena Parikan työryhmä sai miljoonan euron apurahan. (Kuva: Ismo Henttonen.)

Tampereen yliopiston tenure track -professori Mataleena Parikan johtamalle konsortiohankkeelle on myönnetty miljoonan euron apuraha. Kyseessä on Jane ja Aatos Erkon säätiön syyskuun kierroksen suurin myönnetty apuraha. Parikka on myös Hammaslääkärilehden tieteellinen päätoimittaja.

Työryhmän tavoitteena on kehittää uusi hoitostrategia tuberkuloosille, joka on iso terveysuhka maailmanlaajuisesti. Parikka kertoo, että uuden hoitostrategian avulla voidaan tehokkaasti tappaa myös antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit, mikä auttaa estämään antibioottiresistenssin leviämistä.

− Meillä on edellisen apurahan voimin muodostettu osaava tiimi, ja uusi apuraha mahdollistaa heidän työsopimustensa jatkamisen. Työ vaatii erityisosaamista, ja perehdytys vie aikaa. On hienoa, että jatkuvuutta arvostetaan.

Parikka on johtanut Tampereella sijaitsevaa infektiobiologian tutkimusryhmää ja Suomen suurinta seeprakalalaboratoriota vuodesta 2008 lähtien. Seeprakalamalli on tähän mennessä tuottanut jo useita merkittäviä löytöjä tuberkuloosiin liittyen.

Tuberkuloosi on yksi maailman yleisimmistä ja tappavimmista tartuntataudeista. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että tautiin sairastuu vuosittain noin kymmenen miljoonaa ihmistä, ja tautiin kuolee noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Suomessa taudin ilmaantuvuus on alle kymmenen uutta tapausta ­100 000 asukasta kohden.

Jane ja Aatos Erkon säätiön yhteensä 7,2 miljoonan euron avustukset jaettiin pääasiassa lääketieteen aloille.

Jenna Mendez, Hammaslääkärilehti 14/2023