Ajankohtaista

Apollonia / Ajankohtaista / Apollonia 130 vuotta: Apurahat kasvavat koulutukseksi

Apollonia 130 vuotta: Apurahat kasvavat koulutukseksi

Tutkimuksen tukeminen joka vuosi luo tärkeän perustan koko Apollonian toiminnalle. Tarvitaan pitkäjänteistä tutkimustyötä ja uusia tutkijasukupolvia, jotta Apollonia voi koulutta hammaslääkäreitä ja välittää tutkittua tietoa eteenpäin eri muodoissa.

Apollonia jakaa vuosittain kolmenlaisia apurahoja: tutkimusapurahoja monessa eri kategoriassa, kongressiapurahoja ja väitöskirja-apurahoja. Yksittäiset apurahat eivät ole suuria, mutta merkitys piilee etenkin jatkumossa ja tutkimuksen arvostuksessa.

– Apuraha on paitsi rahallinen tuki, myös kunnia ja tunnustus. Tärkeää on tieto, että joku muukin uskoo työhöni, pohtii HLT, erikoistuva hammaslääkäri Viivi Alaraudanjoki saamiensa apurahojen painoarvoa.

Tutkijan rinnalla

Apolloniasta apurahoja voivat saada tukijanuran eri vaiheissa olevat hammaslääkärit opiskelijasta tutkimusryhmän vetäjään. Tukea tutkimukselle ja sen julkaisemiselle on jaettu jo 1920-luvulta alkaen eli satakunta vuotta!

Alaraudanjoen apurahaketju on yksi esimerkki siitä, miten Apollonian tuki voi kulkea tutkijan matkassa: hän on voinut aikoinaan keskittyä tutkimukseen Nuoren tutkijan stipendin ja muiden tutkimusapurahojen turvin, matkustanut matka-apurahoilla (nyk. kongressiapuraha) eurooppalaisiin kongresseihin esittelemään tutkimustuloksiaan ja saanut myös väitöskirja-apurahan urakan valmistuessa.

– Kongressimatkat ovat mahdollistaneet tutustumisen eurooppalaisiin tutkijoihin, ja heiltä olen saanut ideoita ja vinkkejä siihen, mihin katsoa tutkijana. Olenkin kiitollinen ohjaajille, jotka ovat matkoille tuuppineet.

Nyt erikoitumisen lomassa Alaraudanjoelta liikenee vain vähän aikaa tutkimustyölle, mutta paloa siihen löytyy yhä. Kun sen aika tulee, hän tietää, mistä lähtisi apurahaa hakemaan.

– Tiedän, että Apollonissa hakemuksia arvioivat oman alamme ihmiset.

Laadukas koulutus tarvitse tutkimusta

Se, että Alaraudanjoki on erikoistumassa terveydenhuoltoon, on saanut alkusysäyksensä epidemiologisesta eroosiotutkimuksesta. Myös se, että moni kollega on kuullut Alaraudanjoen luentoja eroosiosta, juontaa juurensa puhelinsoittoon, jossa häntä pyydettiin tutkimaan aihetta.

– Tutkimustyö on vaikuttanut todella paljon uraani. Kouluttajan työn koen osaksi työtäni – työn suolaksi: On kiva, että ihmiset haluavat kuulla, mitä tiedän ja mitä minulla on sanottavaa aiheesta.

Koulutus ja tutkimus kulkevat käsi kädessä. Yhdelle tutkijalle annettu apuraha kiertää kurssien ja koulutuksen kautta jokaisen jäsenen osaamiseksi.

– Jos ei ole laadukasta tutkimusta, ei ole laadukasta koulutustakaan, summaa Alaraudanjoki.

Apollonian apurahavarallisuus kasvaa pääosin rahastoissa, ja lisäksi Apollonian tapahtumien näyttelytuotot käytetään tutkimuksen tukemiseen. Nämä rahat halutaan nimenomaan sijoittaa tutkimukseen, siksi jokainen hakemus on tärkeä ja arvokas.

Alaraudanjoki miettii hetken, mikä olisi tärkeä viesti ensimmäisiä hakemuksiaan tekevälle tutkijalle. Erinomainen vastaus sopii kaikkia hakijoita kannustamaan:

– Luota omaan tutkimukseesi ja ole huolellinen apurahahakemusta tehdessäsi. Oma usko aiheen tärkeyteen ja into tutkia näkyvät hakemuksesta.

Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 4/2022

Apollonia 130 vuotta -juttusarja kurkistaa seuran toimintaan seitsemän jutun kautta.