Tiedeuutiset

Apollonia / Tiedeuutiset / Keskosuus voi herkistää kivulle

Keskosuus voi herkistää kivulle

Fysiologinen näkemys pienen lapsen kivusta on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Osa lukijoista muistanee ajan, jolloin uskottiin, ettei maitohampaita tarvitse puuduttaa. Nykyisin ymmärretään, että keskostenkin kipua tulee välttää ja hoitaa.

Vasteet erilaisille ärsykkeille kehittyvät jo varhain sikiökaudella, kertoi dosentti Sampsa Vanhatalo. Suun alueen reseptorit kehittyvät ensimmäisenä. Hyvin pienen lapsen ärsytyskynnys on pieni ja reaktioalue laaja ja siksi lapsi reagoi kipuun koko kehollaan. Iän myötä hermosto kehittyy, jolloin ärsytyskynnys nousee ja reaktiot tarkentuvat.

Pienellä lapsella kivun ja sen aiheuttaman reaktion erottaminen on vaikeaa: onko kyseessä vain relfleksinomainen reaktio vai koettu tuska? Vanhatalo totesi, että olipa kyse kummasta tahansa, tulee kudosvaurioon suhtautua vakavasti, koska se jää keskushermostoon muistiin.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että imeväisille tehdyt toistetut kantapääpistot aiheuttivat herkistymistä kivulle. Lisäksi toistuva pistäminen kantapäähän alensi raajan koukistusheijastekynnystä. Pintapuudutteen käyttäminen poisti herkistymisen pistämiselle. Imeväisen palovamma voi myös aiheuttaa muutoksia kipukynnyksessä. Vaikka palaneiden alueiden herkkyys lämpöärsykkeille ei muuttunut, ne reagoivat huonommin mekaaniselle ärsytykselle, mutta herkemmin kivulle. Samoin kirurgiset toimenpiteet nostavat kipuherkkyyttä erityisesti keskosilla, jotka usein joutuvat monenlaisten kipua aiheuttavien toimenpiteiden kohteiksi. Kudosvauriot voivat aiheuttaa muutoksia kipuvasteen lisäksi myös kipuun liittyvässä käytöksessä, mikä voi vaikuttaa koko perheeseen.

Vaikka kehitystä on tapahtunut, totesi Vanhatalo pienten lasten kivun mittaamisen olevan edelleen hyvin vaikeaa. Miten erottaa kipu, kun neulanpisto ja vaipanvaihto auheuttavat samanlaisen reaktion? Käytännön työhön Vanhatalolla oli kuitenkin oiva neuvo: vältä kudosvaurioita niin hyvin kuin voit, vähennä akuuttia kipua ja estä kipuun liittyvää stressiä.  

Lähde: Dosentti Sampsa Vanhatalo, Apollonia Symposium 12.3.2009

Kirsi Sipilä ja Satu Lahti
Suomen Hammaslääkärilehti 6/2009