Parodontiitin ja nivelreuman välinen yhteys
Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että parodontiitti on tavallista yleisempää nivelreumapotilailla. Tulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia.
Tieto taidoksi - suun terveydeksi
Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että parodontiitti on tavallista yleisempää nivelreumapotilailla. Tulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia.
Suurin osa vangeista tarvitsee joko ennaltaehkäisevää, korjaavaa tai parodontologista hoitoa. Lisäksi valtaosa vangeista tarvitsee vähintään ennaltaehkäisevää hoitoa purentafysiologisiin ongelmiin sekä hampaiden erosiivisen kulumisen ehkäisemiseksi. Nämä tekijät on syytä huomioida niin yksittäisen vangin hoidossa kuin suunniteltaessa vankien suun terveyspalveluita yleensäkin.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kevyen tai kohtalaisen alkoholinkäytön ei voida katsoa suurentavan syventyneiden ientaskujen esiintymisen tai ilmaantumisen riskiä. Tuloksista ilmeni kuitenkin myös, että alkoholinkäyttö on yhteydessä huonoon hampaiden kiinnityskudosten kuntoon tietyillä tutkituilla ryhmillä.
Parodontiitti-suositukseen on tehty kohdennettu päivitys uusien kansainvälisten diagnostisten kriteerien mukaisesti.