Suurin haaste esteettisessä implanttihoidossa on ienrajan muodon toistamisessa ja papillojen muodostumisessa. Luupuutokset vaikeuttavat papillojen muodostumista, eikä luusiirteiden käyttö ole ongelmatonta: kaikki vertikaalisen augmentaation menetelmät ovat arvaamattomia. Komplikaatioita esiintyy noin 20–60 %:ssa toimenpiteistä. Professori David Garber esitteli esteettisen implanttihoidon menetelmiä Apollonia Symposiumissa.
Etualueella hampaan poistokohdan labiaalinen luu menetetään nopeasti paranemisen myötä: luun konkaviteetti on havaittavissa noin kahdeksan viikkoa poiston jälkeen. Luuta voidaan siirtää tuberalueelta poistokuopan labiaalireunaksi ja näin täyttää luun konkaviteetti. Hoitamaton luun resorptio johtaa myös pehmytkudosten menetykseen. Implantin inklinaatiokaan ei silloin ole esteettisesti ihanteellinen. Resorboituneella etualueella hammaskaaren pituus on lyhyempi, jolloin kruunut joudutaan toteuttamaan luonnonhampaita kapeampina ja pidemmän näköisinä.
Kun esteettiseltä alueelta puuttuu useita hampaita, luun ja pehmytkudoksen korvaaminen tulee suunnitella kolmiulotteisesti. Kirurginen ohjauskisko ja yksilölliset jatkeet voidaan suunnitella tietokoneohjelman avulla sekä varmistua implanttien yhdensuuntaisuudesta. Röntgenkuva kaksiulotteisena ei anna riittävää informaatiota labiaalisen luun määrästä. Mesio-distaalinen etäisyys määrittää käytettävien implanttien koon: kahden implantin välinen etäisyys tulisi olla vähintään 3 mm, kun taas luonnonhampaan ja implantin välille riittää 1,5 mm etäisyys. Luu- ja sidekudossiirteillä pystytään tuottamaan lisää kudosta, mutta luun puutos vaikeuttaa papillan muodostumista ja pysyvyyttä. Jos puutosaluetta rajaavan hampaan papilla on menetetty, voidaan kyseistä hammasta vetää ortodonttisesti, jolloin saadaan papilla palautettua. Ortodonttisen eruption jälkeen hampaaseen valmistetaan kruunu.
Ikenen biotyyppi vaikuttaa hoidon materiaalivalintoihin. Paksun biotyypin ien on yli 2 mm paksu. Tällöin jatkeosan materiaali ei kuulla ikenen alta, joten materiaalina voidaan käyttää titaania tai zirkoniaa. Ohut limakalvo vaatii joko pehmytkudossiirteen tai kokokeraamisen jatkeosan.
Pitkällä aikavälillä resorptio saattaa aiheuttaa titaanin kuultamisen ikenen läpi. Professori Garber suosittelee esteettisellä alueella aina luusiirteen asettamista poistokuoppaan, vaikka implanttia ei samassa yhteydessä asetettaisikaan. Siirteen yhteydessä läppä kannattaa aina avata. Ainoastaan silloin, kun luu ja pehmytkudokset ovat paksuja, läppä ei ole välttämätön.
Kova- ja pehmytkudossiirteiden lisäksi kudosten rekonstruktioon voidaan käyttää hybridiprotetiikkaa, jossa kruunu on keraaminen ja ikenen korvaava osa ienkudoksen väristä yhdistelmämuovia. Kokonaan hampaattomassa leuassa pehmytkudosestetiikka voidaan ratkaista akryylillä.
Ani Lakoma, Apollonia
Lähde: Professori David Garberin luento ”Evolving implant esthetics – options, limitations, solutions” Apollonia Symposiumissa 10.3.2011.