Lapsilla esiintyy samoja iensairauksia kuin aikuisillakin. Taistelussa parodontiittia vastaan tehokkainta olisi puuttua jo gingiviittiin silloin, kun sitä ilmenee lapsen maitohampaistossa tai murrosikäisellä, sanoo EHL Marja Pöllänen.
Parodontiitti ei ole pelkästään keski-ikäisten sairaus, sillä sitä havaitaan jo noin 10–15 %:lla lapsista ja nuorista. Osalla heistä on jokin altistava yleissairaus, kuten diabetes, tai immunosupressiivinen lääkitys.
– Parodontiitti voi alkaa jo maitohampaistossa tai puhjeta yhtä aikaa pysyvien hampaiden kanssa, toteaa Pöllänen. – Useimmiten myös aikuisen parodontiittipotilaan riski sairastua olisi ollut nähtävissä jo lapsena.
Parodontiittia edeltää aina gingiviitti. Sitä esiintyy peräti 70–90 prosentilla lapsista ja nuorista, vaikka tutkimusten mukaan ientulehdus ei pesiydy lapsen suuhun yhtä helposti kuin aikuisen.
Niin gingiviitissä kuin parodontiitissa havaitaan supra- ja subgingivaalista plakkia, hammaskiveä ja ienverenvuotoa. Parodontiitissa plakin ja näkyvän tulehduksen määrä saattaa kuitenkin olla vähäinen; ainoa merkki sairaudesta voivat olla syventyneet ientaskut, jotka löytyvät vain huolellisella kliinisellä tutkimuksella. Pahimmassa tapauksessa parodontiitti on aggressiivinen ja etenee puhjettuaan hyvin nopeasti. Aggressiivisen tai vaikean kroonisen parodontiitin hoito on aikaavievää ja raskasta potilaalle.
Tärkein riskitekijä gingiviitin kehittymiselle on liian laiska omahoito. Kouluterveyskyselyn mukaan Suomessa hampaat harjaa 8–9-luokkalaisista kahdesti päivässä vain noin 40 prosenttia.
– Vanhempien antama opastus ja esimerkki suunhoidossa ovat korvaamattomia. Yhtä tärkeää on suun terveydenhoidon henkilökunnan valppaus. Jo gingiviitti pitää hoitaa kuntoon.
Parodontiitin Käypä hoito -suosituksen mukaan alle kouluikäisiltä ja ensimmäisen vuosiluokan oppilailta tulee tutkia ja rekisteröidä plakki, hammaskivi ja ientulehdus. 5. luokalla oppilaille annetaan tämän lisäksi tupakkavalistusta. Tupakointi heikentää immuunivastetta ja näyttää suosivan suun parodontopatogeeneja.
Murrosiässä gingiviitin vaikeusaste lisääntyy, ja 8. luokalta lähtien nuorille tehdäänkin täydellinen parodontaalistatuksen kartoitus osana suun terveystarkastusta.
Verenvuodon (BOP %) ja ientaskujen kirjaaminen pintakohtaisesti on tärkeää hoidon suunnittelun kannalta ja auttaa yksilöllisen omahoidon opastuksessa sekä hoitotuloksen ja riskien arvioinnissa. Yksityiskohtaiset kirjaukset auttavat myös esim. suuhygienistiä ammattimaisen puhdistuksen teossa.
Kun BOP on yli 20 %, luukadon riski on jo olemassa.
– Terveessä hampaistossa approksimaalinen luu on 1–2 mm:n etäisyydellä kiillesementtirajasta ja kortikaalinen luukerros pinnassa on selkeä. Onkin tärkeää tutkia myös luurajan kulku BW-kuvista.
Lapsilla gingiviitin ja lievän kroonisen parodontiitin hoidon vaiheet ovat samat kuin aikuisilla. Anti-infektiivisessä hoidossa puhdistetaan ammattimaisesti sekä kovat että pehmeät peitteet. Yksilöllinen omahoito opetetaan kädestä pitäen joko potilaalle tai alle 10-vuotiaan tapauksessa tämän vanhemmalle.
– Hammaslangan käyttö tulee opettaa, jos hammasväleissä on ientulehdusta tai alkavia karieslöydöksiä.
Hoitotuloksen arviointi tehdään 4–6 viikon kuluttua hoidosta, myös ientulehdusta hoidettaessa. Tarvittaessa tehdään suunnitelma korjaavasta hoidosta. Yksilöllinen ylläpitohoitoväli tulee määrittää aina.
– Ylläpitohoitovälin määrittämiseksi löytyy apuvälineitä esimerkiksi osoitteesta http://www.perio-tools.com/pra/en/, Pöllänen vinkkaa.
Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 14/2012
Lähde: EHL Marja Pölläsen luento ”Lasten ja nuorten parodontologiset sairaudet” Hammaslääkäripäivillä 15.11.2012.