Elintarvikkeiden E-koodit vaikuttavat monen suomalaisen ostopäätökseen, vaikka noin kaksi kolmasosaa lisäaineista esiintyy luonnossa tai ihmisten elimistössä.
– Ei-toivotut vierasaineet ja sallitut lisäaineet sekoittuvat usein kuluttajien mielessä, ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta kirjoittaa Duodecim-lehdessä.
Lisäaineita käytetään tarkoituksella esim. parantamaan ruoan rakennetta, makua ja säilyvyyttä. Heinosen mukaan ne eivät joudu ruokaan vahingossa, eivätkä ole tutkijoiden mukaan ihmisen terveydelle haitallisia. Jotkut lisäaineet voivat kuitenkin aiheuttaa yliherkkyyttä. Lisäaineet eivät tee ruuasta huonoa tai hyvää, vaan ruuan terveellisyyttä mitataan ravintoaineilla ja tieteellisesti todistetuilla terveysvaikutuksilla.
Lisäaineita ei tutkita terveyttä edistävinä ainesosina, vaan aineiden turvallisuutta tutkitaan yhteiseurooppalaisin perustein. Mikäli lisäaine voi aiheuttaa suurina pitoisuuksina ihmisille terveydellistä haittaa (esim. nitriitti ja bentsoehappo pikkulasten kohdalla), sille asetetaan hyväksyttävän päiväsaannin raja (ADI). ADI:n on oltava pienempi kuin sadasosa annoksesta, joka ei enää aiheuta haittavaikutuksia eläinkokeissa. Lisäaineen luonnollisuus ei takaa turvallisuutta: esim. tomaatin väriainetta lykopeeniä voi syödä 80 kertaa pienemmän annoksen päivässä kuin keinotekoista aspartaamia. Esimerkiksi natriumglutamaatille puolestaan ei ole asetettu lainkaan ADI-arvoa.
Lisäaine- ja E-koodikeskustelu on tyyppiesimerkki siitä, miten asiantuntijoiden ja maallikoiden ajatukset voivat erota toisistaan. Heinonen toteaa, että epäterveellinen ruokavalio, jossa on paljon sokeria, suolaa ja kovaa rasvaa, on terveysriski – ei niinkään lisäaineiden määrä.
Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 8/2014
Lähde: Heinonen M. Ruoan lisäaineet ja terveellisyys. Duodecim 2014; 130: 683–8.