Tekoäly tekee tuloaan myös hammaslääkärien vastaanotoille. Radiografiseen dataan perustuva radiomiikka on noussut tutkimuskohteena viime vuosina, ja äskettäin Dentomaxillofacial Radiology -lehdessä julkaistiinkin Santosin ym. kattava kirjallisuuskatsaus aiheesta. Katsauksen materiaali kerättiin kahdeksasta tietokannasta ja lisäkirjallisuudesta.
Kaksi itsenäistä tutkijaa arvioi artikkelit, joista 23 julkaisua täytti tutkimuksen kriteerit ja sisällytettiin katsaukseen.
Santosin ym. mukaan radiomiikka perustuu radiologisista kuvista kerättäviin kvantitatiivisten kuvaominaisuuksien analysointiin. He pyrkivät katsauksessaan määrittämään, mitä leukaluun radiomiikkapiirteet ovat ja miten niitä voidaan kerätä diagnoosia varten. Tutkijat ehdottavat, että tekoälyyn perustuvaa radiomiikkaa voitaisiin käyttää osana radiologien työtä. Samalla diagnostiikan subjektiivisuus vähenisi ja hoidosta tulisi yksilöllisempää. Kyseessä on ensimmäinen systemaattinen katsaus aiheeseen.
Apollonian radiologian jaoston puheenjohtaja Viljami Jokihaalta Turun yliopistollisesta keskussairaalasta pyydettiin arvio katsauksesta.
− Nyt käsittelyssä olevassa katsausartikkelissa radiomiikalla oli leukanivelestä pystytty arvioimaan sen subkondraalista mikroarkkitehtuuria, mistä voi löytyä objektiivinen työkalu tiedossa olevan nivelrikon kvantitatiiviseen luokitteluun. En kuitenkaan yllättyisi, jos radiomiikkaa voisi soveltaa niin, että myös suun ja leukojen alueen jotkut sairaudet löydettäisiin kuvasta – ennen kuin ne näkyvät kuvassa.
Jokihaka sanoo, että röntgenkuva on perimältään valtava taulukko numeroita, jotka muutetaan edustamaan kuvassa harmaasävyjä. Kuitenkin vain murto-osa taulukon sisältämästä tiedosta on nähtävissä, koska ihmissilmän staattinen kontrastialue rajoittaa sitä, kuinka paljon harmaasävyjä se pystyy yhdestä kuvasta erottamaan.
− Numerotaulukon kaikki tieto pystyttäisiin visualisoimaan muilla keinoin, vaikka jakamalla se useaan kuvaan, mutta viimeistään tällöin paljastuu varsinainen ongelma: kuvatiedostossa on tietoa yksinkertaisesti liikaa, ja ihmisaivot pystyvät käsittelemään siitä vain murto-osan.
Jokihaka kertoo, että radiomiikka onkin jatkumoa elämäntieteissä käytetyille omiikoille, kuten transkriptomiikalle, jossa solun sisäisiä tapahtumia pyritään ymmärtämään siitä mitatun suuren tietomäärän kautta.
− Samaan tapaan tekoälymetodit osaavat etsiä kuvan takana olevasta numeromerestä hienovaraisia ja hentoja säännönmukaisuuksia, eräänlaisia radiologisia piirteitä, jotka voivat olla ihmiselle liian abstrakteja hahmottaa.
Radiomiikka kykeneekin erottamaan ja analysoimaan kuvantamisdatan piirteitä, joita ihmisen näköaisti ei pysty havaitsemaan. Jokihaka ei rinnasta radiomiikkaa suoraan niihin tekoälysovelluksiin, jotka tulevaisuudessa saattavat avustaa röntgenkuvan tulkinnassa laajassa mittakaavassa.
− Radiomiikka on tekoälyä hyödyntävä keino, jolla saatetaan löytää kuvasta merkittävää tietoa kudosten tilanteesta ja sairauksien luonteesta tilanteissa, joissa pelkkä kuvan visuaalinen tarkastelu ei riitä. Sen ammattimainen soveltaminen vaatii luultavasti datatieteeseen, eli tietojenkäsittelytieteeseen ja tilastotieteen menetelmiin perehtyneisyyttä, ja käyttökohteita on erityisesti erikoissairaanhoidossa.
Jenna Mendez, Hammaslääkärilehti 1/2024
Uutisen asiantuntijatarkastajana toimi EHL, HLT Viljami Jokihaka Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.
Lähde:
Glaucia Nize Martins Santos, Helbert Eustáquio Cardoso da Silva, Filipe Eduard Leite Ossege, Paulo Tadeu de Souza Figueiredo, Nilce de Santos Melo, Cristine Miron Stefani and André Ferreira Leite. Radiomics in bone pathology of the jaws: Systematic review. Dentomaxillofacial Radiology (2023) 52. Julkaistu verkossa 23.11.2022. doi: birpublications.org/dmf