puh. + 358 9 6803 120 · toimisto@apollonia.fi
Käyttäjätunnus (sähköpostiosoite):  Salasana:  › Salasana hukassa? Pyydä uusi täältä
› Kirjaudu sisään

Apollonia-palkinto huippututkija Irma Thesleffille

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian merkittävin palkinto, Apollonia-palkinto on myönnetty tänä vuonna professori, tutkimusjohtaja Irma Thesleffille. Palkinto myönnetään tunnustuksena erityisen ansiokkaasta hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta.

Professori Irma Thesleff toimii tutkimusjohtajana Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa. Hän johtaa kehitysbiologian tutkimusohjelmaa, joka on yksi Suomen Akatemian huippuyksiköistä. Thesleff on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia tutkijoita. Häntä pidetään maailman johtavana asiantuntijana hampaiden ja muiden syntyperältään samanlaisten elinten kehityksessä. Hän on tutkinut ryhmänsä kanssa muun muassa elinten kehityksen säätelyä ja solujen kommunikointia käyttäen mallina hampaan kehitystä.

Apollonia-palkinto on jaettu vuodesta 1997 alkaen. Tämänvuotinen on järjestyksessä 7. palkinto. Palkinto on arvoltaan 16 000 euroa tänä vuonna ja luovutettiin Hammaslääkäripäivien avajaisissa 19.11.2009. Aiemmin palkinnon ovat saaneet professori Matti Knuuttila, oikeushammaslääkäri Helena Ranta, professori Satu Alaluusua, professori Maria Malmström, professori Kauko Mäkinen ja professori Riitta Suuronen.