puh. + 358 9 6803 120 · toimisto@apollonia.fi
Käyttäjätunnus (sähköpostiosoite):  Salasana:  › Salasana hukassa? Pyydä uusi täältä
› Kirjaudu sisään

Hampaaton Hildakin tarvitsee arvokkaan vanhuuden

Ihmiset syrjäytyvät hyvinvointipalveluiden keskellä, muistuttaa teologian tohtori Liisa Björklund. On ikäihmisiä, joiden kotona käy niin ateriapalvelun kuin kotihoidon väkeä, mutta vanhukset voivat olla aliravittuja, alkoholisoituneita ja yksinäisiä. Miten tähän on tultu?

Ihmisarvoisessa elämässä jokaisella ikäihmiselläkin pitäisi olla mahdollisuus täyttää itselleen kuuluva paikka yhteiskunnassa. Tämä pitää sisällään koko ihmisoikeuksien kirjon, mutta myös konkreettisemman arkisen toiminnan. Helsingin Diakonissalaitoksen kyselyssä (Fountain Park 2012) kysyttiin 600 ikäihmiseltä ja heidän läheisiltään, mitä he toivovat vanhuudelta. Vastauksista nousi esille halu olla yhteisön tärkeä jäsen ja toimija. Kyselyssä tärkeimmiksi asioiksi nousivat arvostus, kunnioitus ja kuuntelu. Konkreettisia toiveita oli, ettei jäisi yksin, että saisi olla kotona ja ei tarvitsisi kokea kipua. Kysely kertoo vanhusten tarpeesta elää mahdollisimman normaalia elämää sekä tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Usein vanhuus nähdään elämänkaaren toisena päänä, jonne laskeudutaan keski-iän huipulta hiipumaan. Björklund kehottaa katsomaan vanhuutta uutena, lapsuuden kaltaisena luovana vuorovaikutuksen ja vapaan arjen aikana. Toimintakykyinen vanhuus sisältää jo käsitteenä ajatuksen, että vanha ihminen voi  edelleen olla täysimääräinen yhteiskunnan jäsen.
· Tämä ei tarkoita väkisin yksin pärjäämistä vaan ikääntyvien omien toiveiden ja autonomian kunnioittamista.

Kun arjen askareet eivät enää suju itsenäisesti, yhteiskunta tarjoaa monia palveluita ikääntyville.  Palvelutarjonta on vain pirstaleista ja erikoistunutta.
· Hyvinvointipalveluiden systeemi rakentuu kapea-alaisille vastuille. Ateriapalvelu tuo ruuan. Ovi käy ja seuraavan tulijan tehtävänä on vain siivota. Aina ei ehdi vahtia syökö vanhus ruokansa, kuvailee Björklund tilannetta.
On tultu pisteeseen, jossa yksittäiset palvelut eivät lisääkään enää hyvinvointia. Björklundin mukaan olisi tärkeätä tunnistaa ihmisten tarpeet kokonaisvaltaisemmin ja miettiä myös, millaisilta auttamistyön ihmiskuvat näyttävät.
· Alkoholisoitunut, hampaaton ja kiukkuinen Hilda on myös arvokas ihminen.

Björklundin mukaan on tärkeää muistaa, että monilla on alentunut kyky ottaa palveluita vastaan ja hyötyä niistä. Osa vanhuksista tarvitsee myös kynnyksettömiä palveluita, jossa palvelun saannille ei aseteta ehtoja esim. raittiudesta. Näihin tarpeisiin vastaa esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen Seniori-Vamos -hanke, joka pyrkii tavoittamaan hyvinvointiyhteiskunnassa syrjäytyneitä ikäihmisiä. Ohjelma on kehitetty vastaavasta syrjäytyneiden nuorten auttamisohjelmasta, Nuoriso-Vamoksesta, jossa lähtökohtana on tarjota yksi vastuullinen auttava henkilö ja lähteä suunnittelemaan syrjäytyneen nuoren jatkopolkua hänen omasta tilanteestaan käsin. Seniori-Vamoksenkin tarkoituksena on pysähtyä kuuntelemaan vanhusta yksilönä ja miettiä, miten tilannetta voitaisiin parantaa. Tavoitteena on löytää kullekin sopivaa toimintaa ja arjen voimavaroja. Avainasiana on kiinnittyminen · tunne, ettei palvelusta putoa pois ja on joku ihminen, joka välittää ja antaa aikaansa. Nämä ihmiset ovat yhä useammin vapaaehtoisia auttajia. Tulevaisuudessa hyvinvointipalveluihin tarvitaankin ammattilaisten rinnalle ehkä entistä enemmän vapaaehtoisia, mutta myös ammattilaisille tulisi antaa mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiseen ajan kanssa.

Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 1/2014

Lähde: TT Liisa Björklundin luento "Ihmisarvoinen vanhuus" Hammaslääkäripäivillä 7.11.2013.