Kotimaiset tiedeuutiset

Apollonia / Tiedeuutiset / Koronapandemia viivästytti syöpädiagnooseja

Koronapandemia viivästytti syöpädiagnooseja

Koronapandemia viivästytti syöpädiagnooseja

27.5.2022 klo 09:00

Keväällä 2020 raportoitiin vähemmän uusia syöpätapauksia kuin COVID-19-pandemiaa edeltävänä vuonna kaikissa Pohjoismaissa. Muutokset olivat samankaltaisia eri maissa, vaikka koronatilanteissa ja -toimissa on ollut eroja.

International Journal of Cancer -tiedelehdessä julkaistussa yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa tutkijat vertasivat syöpärekistereihin vuonna 2020 tehtyjen syöpäilmoitusten määrää pandemiaa edeltäneisiin vuosiin. Aineistona käytettiin patologian ilmoituksia. Eri syöpätyyppejä ei eroteltu tutkimuksessa.

Tutkimuksen mukaan Pohjoismaissa jäi todennäköisesti toteamatta merkittävä määrä syöpiä koronapandemian alkuvaiheessa. Suurin notkahdus kuukausittaisissa luvuissa oli keväällä 2020: esimerkiksi Ruotsissa ero toukokuun 2020 ja 2019 välillä oli jopa 31 %, Suomessa 24 %. Syöpäilmoitusten määrä alkoi palautua tavanomaiselle tasolleen syksyllä 2020. Vuositasolla vuosien 2019 ja 2020 välillä oli eroa tapausmäärissä noin neljä prosenttia Suomessa.

Pään ja kaulan alueen syöpien tapausmäärät ovat pienempiä kuin yleisimmissä syövissä. Suomen Syöpärekisterin tuoreiden syöpätilastojen mukaan esimerkiksi suun ja nielun syöpiä todettiin 758 uutta tapausta vuonna 2019 ja 754 vuonna 2020.

– Vaikka koko vuoden luvut ovat samankaltaisia, on mahdollista, että näitä syöpiä on jäänyt toteamatta koronapandemian alkuvaiheessa. Diagnooseja on voinut siirtyä keväältä myöhemmäksi vuoteen 2020, ja toisaalta tapausmäärä vaihtelee muistakin syistä kuin koronan vaikutuksesta. Tämä vaatisi tarkempaa tutkimusta, sanoo Syöpärekisterin vastaava lääkäri Tomas Tanskanen.

Myös suupatologian asiantuntijoiden mukaan kevään 2020 notkahdus on saattanut näkyä suusyöpien diagnooseissa. HLT, EHL Jaana Willbergin mukaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ainakin joidenkin tapausten kohdalla diagnoosi on saattanut viivästyä, kun hoitoon ei ole hakeuduttu ajoissa.

– Pääkaupunkiseudulla meillä on tuntuma, että suusyöpien diagnosointi on viivästynyt ja syövät ovat nyt keskimääräistä isompia, toteaa dosentti, EHL Jaana Rautava.

Pohjoismainen tutkijaryhmä arvioi, että ihmiset jättivät hakeutumatta hoitoon etenkin pandemian alussa. Tämä johtui ensisijaisesti pandemian vakavuudesta. Pandemia vaikutti myös terveydenhuollon palveluihin, ja esimerkiksi syöpäseulontoja keskeytettiin osin keväällä 2020.

Tutkijoiden mukaan koronapandemian pitkän aikavälin vaikutuksia syöpään tulee seurata ja arvioida. Vaikutukset voivat näkyä viiveellä ja vaikea-asteisempina tapauksina.

Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 7/2022

Lähteet:

Johansson ALV, Larønningen S, Skovlund CW, Kristiansen MF, Mørch LS, Friis S, ym. The impact of the COVID-19 pandemic on cancer diagnosis based on pathology notifications: A comparison across the Nordic countries during 2020. Int J Cancer 2022. doi: 10.1002/ijc.34029. Julkaistu verkossa 13.4.2022.
Suomen Syöpärekisteri. [https://syoparekisteri.fi/tilastot/tautitilastot/] Haettu 5.5.2022.

Artikkelin tila:
Julkinen
Annika Nissinen
Pääkategoria: