puh. + 358 9 6803 120 · toimisto@apollonia.fi
Käyttäjätunnus (sähköpostiosoite):  Salasana:  › Salasana hukassa? Pyydä uusi täältä
› Kirjaudu sisään

Ksylitoli hyödyttää – mahdollisesti resistenssistä huolimatta

Pitkään jatkunut ksylitolin käyttö muokkaa plakin ja syljen olosuhteita ja johtaa ksylitoliresistentin S. mutansin ilmaantumiseen, jolloin ksylitoli ei enää inhiboikaan bakteerikantaa. Se voi kuitenkin olla vähemmän kariogeeninen kuin ksylitolisensitiivinen kanta.

Streptococcus mutansin (sm) pääasialliset virulenssitekijät ovat sen kyky muodostaa solunulkoista polysakkaridia glukosyylitransferaasin välityksellä sekä tuottaa happoa ulkoisesta sokerilähteestä. Kariogeeniset bakteerit eivät pysty käyttämään ksylitolia energianlähteenään ja hapon tuotto vähenee.

Korealaistutkijat tutkivat in vitro ksylitoliresistentin sm:n kykyä muodostaa biofilmiä. Myös ksylitolisensitiivisen ja ksylitoliresistentin sm:n koaggregaatio syljen bakteerien kanssa ja näiden kahden kannan glukosyylitransferaasin ekspressio oli tutkimuksen kohteena.

Tutkimuksen perusteella ksylitoliresistentin sm:n muodostama biofilmi vaikuttaisi olevan rakenteeltaan heikompi kuin ksylitolisensitiivisen sm:n. Kun sm-kantoja viljeltiin sakkaroosipitoisessa ympäristössä, ksylitoliresistentti sm koaggregoitui vähemmän varhaiskolonisoivien streptokokkien (S. gordonii, S. mitis, S. oralis, S. sanguinis) kanssa kuin ksylitolisensitiivinen sm. Koaggregaatiossa ei ollut eroa, kun ympäristöstä puuttui sakkaroosi.

Tutkijat päättelevät, että ksylitoliresistentin sm:n ilmaantuminen saattaa silti vähentää biofilmin muodostumista. Veteen liukenemattomien glukaanien synteesi väheni geeniekspression (gtfB, gtfC) vähenemisen myötä ksylitoliresistentillä kannalla. Näin ksylitoliresistentti sm saattaa olla vähemmän virulentti sensitiiviseen kantaan nähden karieksen kehittymisessä.

Ani Lakoma, Apollonia

Lähde: Lee S-H, et al. The cariogenic characters of xylitol-resistant and xylitol-sensitive Streptococcus mutans in biofilm formation with salivary bacteria. Arch Oral Biology 2011, doi:10.1016/j.archoralbio.2011.12.001.