Tiedotteet

Apollonia / Uutishuone / Tiedotteet / Tiedote: Professori Leo Tjäderhane on Hammaslääkäriseura Apollonian uusi puheenjohtaja

Tiedote: Professori Leo Tjäderhane on Hammaslääkäriseura Apollonian uusi puheenjohtaja

Professori, erikoishammaslääkäri Leo Tjäderhane on valittu Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian uudeksi puheenjohtajaksi. Kolmivuotiskausi alkaa 1.1.2021.

Leo Tjäderhane toimii tällä hetkellä kariologian ja endodontian professorina Helsingin yliopistossa ja tutkimusjohtajan tehtävissä Oulun yliopistossa. Tjäderhane on toiminut aiemmin tutkijana ja professorina Turun yliopistoissa sekä tutkijana Kanadassa, Norjassa ja Brasiliassa. Vuosina 2003–2008 hän toimi Suomen Akatemian akatemiatutkijana.

Tutkimustyössään hän on selvittänyt etenkin hampaiden entsyymien vaikutusta hapaiden reikiintymiseen, niiden toimintaa ja toiminnan estämistä. Tjäderhanen tutkimusten myötä entsyymien toimintaa estävää klooriheksidiinipuhdistusta on alettu käyttää laajasti muovipaikkoja laitettaessa, mikä on parantanut paikkojen kestävyyttä. Lisäksi Tjäderhane on mukana kariologiaa ja korjaavaa hoitoa käsittelevissä epidemiologisissa väestötutkimuksissa.

Tjäderhane valmistui hammaslääketieteen lisensiaatiksi 1986 Oulun yliopistosta ja väitteli hammaslääketieteen tohtoriksi 1995. Hän sai kariologian ja endodontian erikoishammaslääkärin oikeudet vuonna 2000.

Ennen puheenjohtajuuttaan Tjäderhane on toiminut useissa luottamustehtävissä Hammaslääkäriseura Apolloniassa: täydennyskoulutusta suunnittelevassa Koulutustoimikunnassa, tutkimusapurahojen jakoa valmistelevassa Asiantutijalautakunnassa ja useissa Duodecimin ja Apollonian yhteisissä Käypä hoito -työryhmissä.

Lisätietoja:

Prof. Leo Tjäderhane, leo.tjaderhane (at) helsinki.fi, p. 040 7399 510