TMD-kipu on yhtä monimuotoinen kuin kantajansa. Valtaosalla potilaista oireet ovat lieviä, mutta etenkin kroonistuessaan (10–20 % potilaista) TMD-kipu vaatii laaja-alaista otetta. Uudessa TMD:n kansainvälisessä diagnostiikassa (DC-TMD) TMD:n hoitoon on omaksuttu kivunhoidon periaatteita, kuten kuntouttava hoito-ote, laaja-alainen diagnostiikka ja hoitojen yksiköllinen räätälöinti.
Laaja-alaista diagnostiikkaa puoltaa se, että TMD-kipuun vaikuttavat lukuisat tekijät, kuten geenit, psykososiaaliset tekijät, tuntohermoston herkistyminen ja erilaiset ympäristötekijät. Kipua muokkaavat niin stressi, unihäiriöt kuin huono kipukontrolli. TMD:n riskitekijöitä on selvitetty mm. laajan Oppera-tutkimuksen (3000 henkilöä, joista 200:lle kehittyi TMD) pohjalta julkaistuissa artikkeleissa, jotka ovat rakentaneet kuvaa TMD-kivun ja oireiden taustoista.
– Jokaisen potilaan kohdalla pitäisi hahmottaa taustatekijät, jotta hoitoa pystyttäisiin tarjoamaan yksilöllisesti ja tehokkaasti. Samalla on tärkeä huomioida, ettei kaikkeen voida vaikuttaa, toteaa dos., EHL Heli Forssell.
Forssell muistuttaa, että 50 %:lla TMD-potilaista on myös muita samanaikaisia kipuja. Muut samanaikaiset kivut ja kivun laaja-alaisuus viittaavat kipujärjestelmän ongelmiin, mikä puolestaan lisää kivun kroonistumisen riskiä ja huonontaa hoidon vastetta. Kliinisessä työssä onkin tärkeää huomioida tämä ja hyväksyä parantavan hoidon sijaan kuntouttava hoito. Kuntouttavan hoidon kulmakivenä on myös potilaan aktiivinen rooli.
Uusissa diagnostisissa kriteereissä kivun aiheuttama toimintahaitta ja psykososiaalinen kuormittuneisuus (AXIS II) arvioidaan yhdenmukaistetuilla lomakkeilla. Instrumenteista osa on tarkoitettu seulontaan ja osa erikoissairaanhoidon käyttöön.
– TMD diagnostiikka on ollut tärkeää standardisoida. Yhdenmukaistaminen parantaa luotettavuutta ja tukee vertailtavuutta.
AXIS II:n osalta DC/TMD materiaalin käännösprosessi on valmiina ja tällä hetkellä tehdään kenttätutkimusta, jonka tarkoituksena on selventää instrumenttien käyttöä, tulkintaa ja saatujen tietojen soveltamista. Esimerkiksi haitta-asteen käyttöä on tutkittu potilaiden luokittelussa (TYKS Suusairauksien klinikka ja Vantaan terveyskeskus), ja tutkimukset osoittavat, että haitta-aste voisi toimia hoidon räätälöimisen ohjaimena.
Valtaosa TMD-potilaista voidaan hoitaa perusterveydenhoidossa suhteellisen yksikertaisilla hoitotoimenpiteillä. Vaikeiden tapausten hoidossa moniammatillisuus korostuu.
– Koska kivun taustat voivat olla hyvin laajat, on hoidon avainasiana moniammatillinen yhteistyö. Itse koen tämän työkaluna, jonka avulla voimme kehittää työnjakoa. Moniammatillista hoitoa tulisi kehittää erityisesti haastavia potilaita hoitavassa erityissairaanhoidossa. Terveydenhoitojärjestelmiin tarvitaan monipuolista osaamista, että pystymme ammattikuntana vastaamaan haasteeseen.
Tutkimuksen mukaan (Dworkin ym. 2002) moniammatillinen yhteistyö on toiminut hyvin ja potilaiden luokittelu on auttanut resurssien jakamisessa. Ne potilaat, jotka eivät koe haittaa TMD-kivusta, voivat hyötyä pelkästään hyvistä omahoito-ohjeista. Diagnoosin jälkeen omahoito-ohjeistusta on voinut antaa siihen koulutettu suuhygienisti ja hammaslääkäri on voinut keksittyä vaikeampien oireiden hoitoon.
– Työnjaolla voisi olla myös terveystaloudellista merkitystä.
Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 14/2015
Lähde: Dos., EHL Heli Forssellin luento TMD – laaja-alainen diagnostiikka ja hoidon suunnittelu. Hammaslääkäripäivät 21.11.2015.