Kroonistunut kipu on oma sairautensa. Kun hammaslääkäri epäilee kroonistunutta TMD-kipua, tärkeintä on tutkia potilas huolellisesti ja selvittää, mitkä kaikki tekijät voivat olla ongelman takana, neuvoo professori Pentti Kemppainen.
TMD-kipujen keskeisimmät esiintymisalueet ovat puremalihaksisto, hampaisto ja leukanivelet. Kipu voi kuitenkin levitä myös niskan ja hartioiden alueelle sekä aiheuttaa päänsärkyä ja silmä- sekä korvakipua.
– Kipuongelma mutkistuu pitkittyessään. Kaikkein tehokkain tapa estää kroonista TMD-kipua olisikin purentaelimistön kiputilojen ja tulehdusten hoitaminen niiden akuuttivaiheessa, Kemppainen toteaa.
TMD-tyyppinen kipuongelma voi syntyä yöllisen narskuttelun tai esimerkiksi pulpiitin seurauksena. Pulpan tulehdus aktivoi hammasytimen kipuhermosolut, jotka lähettävät jatkuvasti tietoa ongelmasta ydinjatkoksen laskevaan tumakkeeseen. Täältä 2. asteen hermosolu kuljettaa kipuviestin sähköisenä talamukseen, josta matka jatkuu 3. asteen hermosolun kautta aivokuorelle. Niin sanottuja kipuratoja on keskushermostossa kaksi, mediaalinen ja lateraalinen. Lateraalinen liittyy mm. kivun paikantamiseen, mediaalinen taas sen kokemiseen emotionaalisesti. Mediaaliseen kipurataan liittyy myös kipumuisti.
Jos tulehdusta ei hoideta, erilaiset välittäjäaineet aiheuttavat hampaan kipureseptorien jatkuvan ärsytystilan ja herkistymisen. Tällöin esimerkiksi kuuman kahvin osuminen pulpiittihampaaseen voi synnyttää hyvin voimakkaan kipuaistimuksen, tai hammas voi jomotella itsekseen. Lopulta jopa kosketus, kuten hampaan koputteleminen suupeilin varrella, tuntuu kipuna.
– Kun ongelmaan puututaan ennen sen kroonistumista, pärjätään useimmiten vielä normaaleilla hammaslääkärin hoitotoimenpiteillä ja kipulääkityksellä.
Jos tulehdusta tai vammaa ei hoideta, jatkuva ääreishermostosta tuleva kipuviesti aiheuttaa vähitellen keskushermostossakin herkistymistä, kipua inhiboivien hermoratojen toiminnan heikkenemistä ja kipua voimistavien ratojen yliaktiivisuutta. Myös kipumuisti aivojen limbisessä järjestelmässä kehittyy. Usein potilas tässä vaiheessa myös jo pelkää kipua, ja stressi voimistaa osaltaan kipukokemusta pahentaen noidankehää.
– Minkä tahansa asian synnyttämä, vaikea stressi on hyvin yleinen TMD-kipujen taustatekijä, Kemppainen muistuttaa.
Tässä sekundäärisen altistumisen vaiheessa kivusta on tullut jo oma sairautensa, eikä se yleensä enää hoidu alkuperäistä aiheuttajaa hoitamalla. Jos potilaalla on purentaelimistön alueella jatkuvasti kipua mutta elimellistä vikaa ei löydy, onkin syytä tehdä erityisen huolellinen anamneesi ja kliininen tutkimus. Usein myös kivunhoitoon perehtyneen ammattilaisen konsultaatio on paikallaan.
– Potilaalle on lisäksi annettava tilaisuus itse kertoa tilanteestaan ja kivustaan, jotta selviäisi, mitkä kaikki tekijät kipuun vaikuttavat ja miten pitkälle kipu on kroonistunut. Diagnoosin selvittyä potilasta tulee myös informoida siitä, millainen vaiva hänellä on, ja antaa välineitä omahoitoon.
Yleissairaudet, erityisesti infektiosairaudet, vaikuttavat Kemppaisen mukaan hermostossa melko samalla tavalla kuin stressi, ja nekin voivat siis liittyä krooniseen TMD-kipuun.
Aivokuoren eri alueilla ovat edustettuina eri ruumiinosat, ja kasvojen alueen edustus on erittäin suuri esimerkiksi verrattuna vartalon edustukseen. Tämä tarkoittaa, että leukojen ja suun alue on tiheästi hermotettu ja sen toimintamekanismit ovat monimutkaiset. Lisäksi kipu tällä alueella aktivoi mediaalista kipurataa voimakkaasti. Purentaelimistön ongelmista kärsivät saattavatkin olla normaalia alttiimpia kivun kroonistumiselle.
Kroonistuneen TMD-kivun hoito vaatii usein hammaslääkärin lisäksi neurofysiologia, psykologia ja kipulääkäriä.
– Purentaelimistön terveyden ylläpito lääkärin ja potilaan yhteistyöllä on olennaista, sillä hyväkuntoinen purentaelimistö kestää paremmin myös ongelmia, Kemppainen muistuttaa.
Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 14/2012
Lähde: Pentti Kemppaisen luento ”Kuinka välttää pitkittyneet purentakipuongelmat?” Hammaslääkäripäivillä 16.11.2012.