Implanttihoito tulisi aina tehdä terveeseen suuhun ja tasapainoiseen purentaan. Tutkimuksessa tulisi kiinnittää erityisesti huomiota lohkeamiin ja kulumisfasetteihin. Biomekaaniset komplikaatiot eivät ole harvinaisia, mutta voi mennä useita vuosia, ennen kuin ne tulevat esiin, painotti erikoistuva hammaslääkäri Eine Westman Apollonia Symposiumissa.
Implanttihoidon teknisiä komplikaatioita on noin kolmasosalla potilaista. Teknisillä komplikaatioilla tarkoitetaan esimerkiksi fasadimateriaalin lohkeamista, okklusaaliruuvin löystymistä, sementoinnin pettämistä sekä okklusaaliruuvin ja jopa implanttifikstuuran katkeamista. Nämä merkit kertovat implantin ylikuormittumisesta, joka voi johtaa marginaalisen luun resorptioon.
Implanttirakenne kestää kompressiivisia voimia varsin hyvin, kun rasitus on aksiaalista. Aksiaalinen kuormitus jakautuu symmetrisesti ja homogeenisesti, tosin kervikaalialueella voimat ovat noin kolminkertaiset verrattuna implantin apikaaliosiin. Sen sijaan lateraalinen voima keskittyy kervikaalialueelle, eikä apikaalialue osallistu voiman jakoon ollenkaan. Lateraalisen voiman suurin keskittymäalue on kompression puolella marginaalisessa luureunassa, implantin muutaman ylimmän kierteen kohdalla. Luonnonhampaassa voima leviää pitkin parodontaaliligamenttia.
Implanttisuunnittelussa tulee huomioida purentakuormituksen jakautuminen. Erityisesti on huomioitava implanttien lukumäärän ja väliosien suhde. Kahden implantin varaan ei kannata suunnitella pitkiä rakenteita materiaalin jouston takia. Kolmen tai useamman implantin varaan tehdyt rakenteet ovat jäykempiä ja implantteihin kohdistuvat voimat pienempiä.
Päällysrakenteiden suunnittelulla voidaan vaikuttaa voimien jakautumiseen. Implanttiin kohdistuva voima lisääntyy kolmanneksella jokaista 10 asteen kuspikaltevuuden lisäystä kohden. Implanttikruunun kuspit onkin hyvä pitää matalina. Kruunun muotoilun tulee olla suhteessa implantin leveyteen: okklusaalipinnan pienentäminen on tehokas tapa vähentää kuormitusta ja saada se aksiaalisemmaksi. Okklusaalisten kontaktien tulisi olla keskellä kruunua ja kevyemmät kuin luonnonhampaissa. Kruunun muotoilussa on varottava puutosaukon täyttämistä niin, että kruunu muotoillaan aukon mukaan. Näin vältytään sienenmuotoisilta kruunuilta, joiden lateraaliosat toimivat ulokkeina ja puhdistuskin on vaikeaa. Kruunun muotoilu on usein tasapainottelua kestävyyden ja ulkonäkövaatimusten välillä.
Eräs ongelmakohta on yksittäisen molaarin korvaaminen. Rakenteeseen kohdistuvat purentavoimat ovat suuria ja molaarin kokoisen kruunun tekeminen on biomekaaninen riski. Etenkin yläleuassa taka-alueen luu voi olla laadultaan ja määrältään riittämätöntä, jolloin ongelmatkin kertautuvat.
Ylä- ja alaleuan kruunujen ylikuormitusriski on erilainen johtuen yläleuan ylipurennasta ja kuspien kohtaamiskulmasta. Yläleuan implantteihin voi kohdistua jopa 4 kertaa suuremmat voimat kuin alaleuan implantteihin, ja yläleuasta menetetäänkin enemmän implantteja.
Ani Lakoma, Apollonia
Lähde: erikoistuvan hammaslääkärin Eine Westmanin luento ”Implanttihoidon biomekaaniset riskitekijät” Apollonia Symposiumissa 11.3.2011.