Potilasvakuutuskeskus on ratkaissut vuosina 2000–2008 vuosittain keskimäärin 624 hammassairauksiin liittyvää potilasvahinkoilmoitusta. Näistä korvattavia vahinkoja on vuodessa ollut keskimäärin 43 % ja evättyjä vahinkoilmoituksia 57 %. Korvatuista potilasvahingoista tuona ajanjaksona 70 prosenttia sattui yksityissektorilla työskenteleville hammaslääkäreille. Tilastojen kärjessä ovat juurihoitojen hoitovahingot, totesi EHL Outi Swanljung Hammaslääkäripäivillä.
Kun tarkastellaan hammassairauksien hoitoon liittyviä potilasvahinkoja viimeisten viiden vuoden ajalta, korvattavia potilasvahinkoja sattui eniten hampaiden juurihoitojen yhteydessä – yli 500 tapausta. Juurihoitoihin liittyvät vahinkoilmoitukset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2002 vuoteen 2006 mennessä, vaikkakaan korvattavat vahinkotapaukset eivät ole nousseet samassa suhteessa. Proteettiseen hoitoon liittyviä vahinkoja korvattiin kyseisenä viisivuotiskautena noin 470 tapauksessa ja hammaslääketieteellisiin leikkaustoimenpiteisiin liittyviä potilasvahinkoja reilusti yli 300 tapauksessa. Oikomishoidosta, parodontologisesta hoidosta ja hampaiden röntgentutkimuksesta ilmoitettiin vähiten potilasvahinkoja.
Potilasvakuutuksen korvausperusteet on luokiteltu seitsemään erilliseen vahinkoryhmään: hoitovahingot, infektiovahingot, tapaturmavahingot, sairaanhoitolaitteen tai -välineen viasta aiheutuneet vahingot, palovahingot, lääkkeen toimittamisvahingot ja ns. kohtuuttomat vahingot. Potilasvahinkoilmoitusten ratkaisut luokitellaan kolmeen vahinkoluokkaan: korvattavat hoitovahingot, vähäiset vahingot ja ei vältettävissä olevat komplikaatiot.
Noin 90 prosentissa korvatuista tapauksista potilasvahingon korvausperusteena oli hoitovahinko.
Hoitovahinkona korvataan tutkimuksesta, hoidosta tai niiden laiminlyönnistä todennäköisesti aiheutunut henkilövahinko, joka olisi todennäköisesti ollut vältettävissä, mikäli kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut tai hoitanut potilasta toisin. Endodonttisiin hoitoihin liittyvistä vahingoista yleisimpiä olivat katkenneet juurikanavainstrumentit, perforaatiot juuressa tai pulpakavumin alueella, juurikanavien vajaatäytöt, juurihoidon tarpeeton pitkittyminen sekä lääkeainevahingot.
Huolimatta juurihoitomenetelmien ja -laitteiden kehittymisestä, on juurihoito teknisesti vaativa hoitotoimenpide, jossa vahinkoja sattuu varotoimista huolimatta. Vahinkotapauksissa asian käsittelyä helpottaa, kun juurihoitotoimenpide on kirjattu tarkasti potilasasiakirjoihin unohtamatta diagnoosia, käytettyjä lääkeaineita ja röntgenkuvien lausuntoja. Virheen sattuessa on se dokumentoitava huolellisesti ja potilasta on informoitava asiasta rehellisesti.
Anja Kotiranta, Suomen Hammaslääkärilehti 16/2009