Vuonna 2011 julkaistun, hammasperäisiä äkillisiä infektioita ja mikrobilääkkeitä käsittelevän Käypä hoito -suosituksen ohjeet pätevät edelleen, vaikka mikrobien resistenssitilanne saattaa vaihdella nopeastikin.
2000-luvun alkuvuosina huomattiin, että vaikka mikrobilääkkeiden käyttö hammasperäisten infektioiden hoidossa lisääntyi Suomessa jatkuvasti, vaativat hammasperäiset infektiot yhä useammin sairaalahoitoa.
– Niin hammaslääkäreiltä kuin lääkäreiltäkin oli unohtunut, että hammaslääketieteellinen toimenpide on hammasperäisen infektion ensisijainen hoito, eikä sitä voi korvata käyttämällä mikrobilääkkeitä, sanoo Riina Richardson.
Mikrobilääkkeet ovat yksi modernin terveydenhoidon kulmakivistä. Niiden tehoa on vaalittava käyttämällä niitä vain silloin, kun niistä on todella hyötyä. Terve potilas, jolla ei ole infektion yleistymiseen viittaavia oireita, tarvitsee harvoin mikrobilääkitystä hammastoimenpiteen yhteydessä. Sen sijaan yleissairaalle ja/tai hyvin infektioalttiille potilaalle tai potilaalle, jolla on vakavia yleisoireita, tulee antaa mikrobilääkitys.
Toinen Käypä hoito -suosituksen keskeinen tavoite oli, että hammastoimenpiteiden jälkeiset mikrobilääkekuurit korvattaisiin profylaktisella lääkeannoksella, joka annetaan noin tuntia ennen toimenpidettä. Tällainen mikrobilääkitys on aina empiirinen eli perustuu arvaukseen.
– Silti hammaslääkärillä pitää olla ajatus infektion aiheuttajasta ja siitä, mitä mikrobeja lääkkeellä halutaan kattaa. Käypä hoito -suosituksesta löytyy selkeät ja edelleen pätevät suuntaviivat mikrobilääkkeen valintaan.
Aiemmin hammaslääkäreiden ensisijainen mikrobilääkevalinta oli usein klindamysiini, ja monet suun mikrobit olivat tulleet sille resistenteiksi. Lisäksi se aiheutti nuorilla ja terveilläkin potilailla uusiutuvaa Clostridium difficile -ripulia.
– Kelan tuoreiden tilastojen mukaan hammaslääkärit eivät onneksi enää juurikaan määrää klindamysiiniä.
Väestön vanhetessa suureneva ongelma ovat monisairaat potilaat, joilla saattaa olla lähimenneisyydessä pitkiä sairaalahoitoja ja antibioottikuureja.
– Tehokkaan mikrobilääkityksen löytäminen tällaiselle potilaalle on haastavaa, sillä suun floora voi olla pitkien kuurien jälkeen hyvin epänormaali.
Myös sairaalahoito vaikuttaa flooraan. Lyhyen tehohoidon jälkeen jo noin viidesosalta potilaista löytyy esim. suussa epätavallisia, hankalia keuhkokuumebakteereita, kuten S. aureusta ja Pseudomonasta.
Potilaan yleisen terveydentilan ja säännöllisten lääkitysten lisäksi onkin tärkeää selvittää, mitä mikrobilääkkeitä hän on käyttänyt hiljattain. Näillä lääkkeillä hoitovaste tuskin on kovin hyvä.
Jos potilaalla on vakavan yleistyneen infektion oireita, häneltä pitää ottaa veriviljely ennen ensimmäisen mikrobilääkeannoksen antamista – sepsistä käsittelevän Käypä hoito -suosituksen mukaisesti.
Empiirisen mikrobilääkkeen vaihtaminen myöhemmin tarvittaessa tehokkaampaan lääkkeeseen taas vaatii infektioalueelta otetun märkäviljelyn. Märkäviljelyn ottamisesta on toinenkin hyöty: tiedon kerääntyminen. Suun mikrobien resistenssitilanteesta saadaan tietoa vain viljelynäytteiden avulla.
Kelan tilastojen mukaan hammaslääkärien määräämien mikrobilääkereseptien määrä jatkaa edelleen kasvuaan.
– Tämä johtunee osittain kombinaatiokäytön lisääntymisestä. Lisäksi pitää huomioida, että usein potilaalle määrätään paketillinen lääkettä, vaikkei hän käyttäisi kuin pari tablettia ennen toimenpidettä. Vastaanotolla kannattaisikin pitää yleisimpiä lääkkeitä ja antaa niitä potilaalle mukaan vain tarvittava määrä, sillä mikrobilääkkeet aiheuttavat resistenssiä myös kaatopaikalla.
Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 1/2015
Lähde: EHL, dosentti, FRCPath Riina Richardsonin luento ”Antibioottien käyttö suun alueen infektioissa ja toimenpiteissä” Hammaslääkäripäivillä 22.11.2014.