Keskustelua herättäneessä turkulaistutkimuksessa ei löydetty suoraa tukea sille oletukselle, että hammaslääkäripalveluiden ostaminen toimenpideperusteisesti yksityispraktikoilta olisi kunnalle riski. Itsenäisesti hoidosta päättävien yksityishammaslääkärien havaittiin sekä hoitavan kaupungin lähettämät potilaat julkisen puolen hammaslääkäreitä nopeammin että tekevän heille enemmän ja vaativampia toimenpiteitä, mutta syytä tähän ei selvitetty.
Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla julkisessa terveydenhuollossa tuotettujen ja kunnan ostopalveluina yksityiseltä sektorilta hankkimien aikuisten hammaslääkäripalveluiden kustannuksia ja kustannusrakennetta.
Turun yliopiston ja Turun kaupungin hammashoidon yhteistyönä toteutetussa tutkimuksessa poimittiin systemaattisella otannalla 188 potilasta kaupungin kiireettömän hammashoidon jonotuslistalta.
Kyselylomakkeen avulla kerättiin tiedot potilaiden sosiodemografisista taustoista sekä hammashoidon palveluiden käytöstä tutkimuksen aikana. Potilaat arvioivat myös hammashoidossa käymisestä syntyneet ajan- ja tulonmenetyksensä. Nämä tiedot yhdisteltiin potilasrekistereistä saatuihin hoitotietoihin. Sekä hoitotiedot että hyväksyttävästi täytetty kysymyslomake saatiin 105 potilaasta.
Hoitoon käytetty kokonaisaika oli julkisella puolella keskimäärin 181 ja yksityisellä 80 päivää (P < 0.02). Julkisella sektorilla hoidetuilla potilailla oli merkittävästi (P < 0.01) enemmän vastaanottokäyntejä (5,33) kuin yksityisellä puolella (3,47) hoidetuilla. Julkisella puolella käyneet joutuivat maksamaan enemmän käyntimaksuja, ja heillä oli suuremmat juoksevat menot kuten matkakulut.
Todettiin, että kokonaisaika, jonka hoidon loppuunsaattaminen vei, vaikutti merkittävästi potilaiden maksamiin kokonaiskustannuksiin ja heidän kokemaansa vaivaan. Erityisesti niille, jotka joutuivat hakeutumaan hoitojen odotusaikana kiireelliseen hammashoitoon, odotus tuli kalliiksi, sillä heidän piti turvautua merkittävästi kalliimpiin hoitoihin kuin muiden potilaiden.
Yksityisellä puolella hoidetut potilaat maksoivat käyntikertaa kohden enemmän kuin julkisella puolella käyneet (P < 0.001). Yhteiskunnallekin hoitokulut olivat käyntikertaa kohti selkeästi korkeammat yksityisellä puolella (P < 0.001).
Julkisessa terveydenhuollossa toteutetun hoidon kokonaiskustannukset olivat yhteiskunnalle kaiken kaikkiaan jonkin verran suuremmat kuin yksityiseltä sektorilta ostetussa hoidossa (P< 0.05).
Palkkioperusteisesti kunnalle työskentelevät yksityishammaslääkärit periaatteessa hyötyvät siitä, että he tarjoavat enemmän ja kalliimpia hoitoja; myös potilaan tarve kontrolloida hoidosta syntyviä kustannuksia on todennäköisesti pienempi silloin, kun maksajana ei ole hän itse vaan yhteiskunta. Onkin oletettu, että palveluiden ostaminen yksityispraktikoilta voi olla kunnalle riski. Tämä tutkimus ei antanut suoraa näyttöä, että näin olisi. On tosin mahdollista, että yksityishammaslääkärit tekivät julkisen puolen kautta tulleille potilailleen enemmän hoitoja kuin tarpeellista; tämän seikan todentaminen vaatisi kuitenkin tarkempaa tietoa potilaiden terveydentilasta ja toimenpiteistä. Havaittu tuottavuusero kahden sektorin välillä taas viittaa siihen, että toiminta ylikuormitetulla julkisella sektorilla vaatisi järkeistämistä.
Laura Kimari, Apollonia
Lähde: Tuominen R, Eriksson A-L. A study on moral hazard in dentistry: costs of care in the private and the public sector. Community Dent Oral Epidemiol 2011; 39: 458–464.