Parodontiitin synty on monimutkainen prosessi
Alttius sairastua parodontiittiin on niin geenien kuin ympäristötekijöidenkin säätelemää.
· Hypoteesin mukaan geenien vaikutus näkyy erityisesti lapsuusiässä aggressiiviseen parodontiittiin sairastuneissa. Heillä ympäristötekijät, elintapatekijät ja systeemiset sairaudet eivät ole vielä ehtineet aiheuttaa merkittävää riskin kasvua, apulaisprofessori Marja L. Laine sanoo.
Juoman viipyminen suussa edistää eroosiota
Se mitä, milloin ja miten juodaan, vaikuttaa selkeästi eroosioriskiin vahvistaa ruotsalaistutkimus. Etenkin juominen jatkuvasti aterioiden välillä, piimän ja vastaavien hapanmaitotuotteiden vähäinen käyttö ja tapa pitää juomaa suussa ennen nielaisua lisäävät eroosion riskiä selkeästi.
Valmistuvien hammaslääkärien tiedonhankintataidot puutteellisia
Suomalaisten valmistumisvaiheessa olevien hammaslääkäriopiskelijoiden tiedonhankintastrategioissa ja näyttöön perustuvan hammaslääketieteen perusteiden tuntemuksessa on puutteita, toteavat yliopistonlehtori, dosentti Pentti Nieminen ja professori Jorma Virtanen tuoreessa artikkelissaan.
Moni nuorikin pyristelee irti nikotiinikoukusta
Juuri voimaan tulleessa, uudessa tupakkalaissa pyritään edistämään erityisesti nuorten savuttomuutta.
– Erityisen tärkeää on ehkäistä se, että nuori aloittaa tupakkatuotteiden käytön. Kehittyvissä aivoissa nikotiiniriippuvuus voi syntyä jo muutamasta käyttökerrasta, ja moni parikymppinen ei enää pysty lopettamaan vaikka haluaisikin, toteaa tuore lääketieteen tohtori Anna Tuisku.
Kehno juuritäyte kaksinkertaistaa apikaalisen parodontiitin esiintyvyyden
Monissa epidemiologisissa tutkimuksissa on todettu, että apikaalinen parodontiitti (AP) on tavallista yleisempi juurihoidetuissa hampaissa ja että huonolaatuinen juuritäyte altistaa AP:lle. AP:n esiintyvyyttä väestössä selvitettiin osana Terveys 2000 -tutkimusta. Kun huomioitiin kaikki juurihoidetut hampaat, todettiin, että huonolaatuinen juuritäyte kaksinkertaisti AP:n esiintyvyyden.
Ikäihmisten ravitsemusohjaus kannattaa
Ikäihmisten virheravitsemuksen esiintyvyydestä on tehty paljon tutkimuksia, ja sen on todettu olevan melko yleistä. ETM Satu Jyväkorven väitöstutkimuksen mukaan lähes kaikkien ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskursseille osallistuneiden tutkittavien ruokavalion laatu, C-vitamiinin ja kuidun saanti sekä psykologinen hyvinvointi paranivat.
Tutki lapsen limakalvomuutos huolella
Suun limakalvomuutokset ovat lapsilla harvinaisia, mutta niitä kuitenkin esiintyy. Hammaslääkärin tuleekin tunnistaa niistä yleisimmät.
– Yleisimpänä imeväisikäisen suumuutoksena pidetään sammasta. Lievissä tapauksissa ei tarvita hoitoa, vaan plakit häviävät suusta itsekseen. Tällöin mietin, onko kyseessä edes todellinen kandidiaasi, toteaa HLT, EHL Saara Kantola.
Totuus lapsen suusta tulee lapsen suusta
Prof. Helen Rodd muistuttaa, että keskustelussa lasten hampaiston hoidosta ja terveysvalistuksesta unohtuu helposti yksi näkökulma: lapsen oma. Sheffieldin yliopiston kliinisen hammaslääketieteen laitoksella onkin käynnissä CREATE-projekti, jossa annetaan lapsille tilaisuus kertoa, miten he kokevat suunterveytensä ja suusairautensa hoidon. Projektissa pyritään myös kehittämään lapsilähtöisiä toimintamalleja suun terveydenhuoltoon.