Lääketieteellisen riskipotilaan yleistila ja voimavarat on syytä arvioida aina ennen invasiivisia toimenpiteitä. Monisairas ja heikko potilas ei aina siedä stressiä aiheuttavia toimenpiteitä, muistuttaa dosentti, EHL Riina Richardson.
Hammasperäiset infektiokomplikaatiot kattavat joukon varsin erilaisia taudinkuvia. Infektio voi levitä kudosaitioiden kautta paikallisesti tai verenkierron välityksellä systeemisesti ja sen kulkuun ja ennusteeseen keskeisesti vaikuttaa potilaan yleisterveys ja immuniteetti.
Terve immuniteetti nähdään elimistön kykynä rajata infektio, tunnistaa omat kudokset vieraista ja tuhota omat muuntuneet solut. Hammaslääkäri saakin käsityksen potilaan immuniteetista yksinkertaisin kysymyksin: Montako mikrobilääkekuuria potilas syö vuosittain? Onko allergiaa tai autoimmuunisairauksia? Sairastaako potilas poikkeuksellisen usein virustauteja tai sairastaako hän syöpää?
Infektion rajautumiseen tarvitaan normaali immuunipuolustus. Riskipotilaan komplikaatiot ovat usein nimenomaan systeemisiä ja ne saattavat oireilla epämääräisesti. Klassiset tulehduksen oireet – punoitus, kuumotus, kipu ja toiminnan vajaus – liittyvät normaaleihin puolustusreaktioihin. Riskipotilaan epämääräiset oireet suun infektion hoidon yhteydessä kannattaakin ottaa vakavasti. Esimerkiksi suuperäinen endokardiitti etenee tyypillisesti hitaasti, ja sen oireiden kehittyminen ja tunnistaminen voi kestää useita viikkoja. Vakavaa komplikaatiota ei olekaan aina helppo yhdistää tehtyyn toimenpiteeseen ajallisesti. Endokardiitin kaikkia riskitekijöitä ei edes tunneta, joten endokardiittiriskipotilaan tunnistaminen ei ole helppoa. Yhä useammalla endokardiittipotilaalla ei ole edeltävää sydänsairautta. Keinoläppäendokardiitissa kuolleisuus on jopa 50 %:n luokkaa.
Streptokokit ja anaerobit aiheuttavat valtaosan yleensä terveiden potilaiden hammasperäisistä infektioista. Riskipotilaiden mikrobisto saattaa kuitenkin poiketa tästä huomattavastikin yleissairauksien ja runsaan mikrobilääkehistorian vuoksi. Riskipotilaiden infektioista löytyykin terveitä useammin esim. stafylokokkeja ja Pseudomonasta. Mikrobilääkkeen kattavuus pitää arvioida riskipotilailla erityisen huolellisesti myös hammashoidon yhteydessä.
Sairaalahoitoa vaativia infektioita ilmenee nykyään aikaisempaa enemmän, noin 5–7 / 100 000. Mahdollisia syitä ovat hoitokäytännöt, entistä alttiimmat potilaat ja lisääntynyt mikrobilääkeresistenssi. Yksi mahdollinen syy on myös hammaslääkärien taidot ja pelot. Ammattitaidon ylläpitämisen tärkeys korostuukin riskipotilaiden hoidossa: riskin arvioimisessa ja hoidon ja hoitopaikan valinnassa. Käypä hoito -suosituksesta ”Hammasperäiset äkilliset infektiot ja mikrobilääkkeet” löytyy lisäapua potilaan riskitason arvioimiseen ja mikrobilääkevalintaan.
– Komplikaatioita ei pidä pelätä, vaan oppia niistä, evästää Richardson.
Ani Lakoma, Apollonia
Lähde: dosentti, EHL Riina Richardsonin luento ”Sairauden ja lääkityksen aiheuttama immunosuppressio ja sen merkitys hammaslääkärin työssä” Hammaslääkäripäivillä 18.11.2011