Vanhusten määrä väestössä lisääntyy, ja yhä useampi voi elää yli 100-vuotiaaksi. Vanhusten hammashoitoa leimaavat monet yleisterveyden ongelmat ja kasvava proteettisen hoidon tarve. Hampaattomuus on kuitenkin väistymässä, muistutti EHL Annamari Nihtilä.
Vanhusten hammashoidon erityispiirre on usein monimutkainen yleisterveyden tilanne. Esitietojen saaminen voi olla vaikeaa, mutta se on erityisen tärkeää sairauksien kasautumisen myötä. Useat samanaikaiset lääkitykset monimutkaistavat lääkehoitoa. Sairauksien ilmenemismuotokin voi muuttua. Vanhemmiten sosiaalinen riippuvuus korostuu.
Hampaiden puuttumisesta johtuvat purentavaikeudet ja yksipuoliset ruokailutottumukset johtavat puutteelliseen ravitsemukseen. Vanhusten hampaallisuuden myötä proteettisen hoidon tarve lisääntyy. Omat hampaat pyritään säilyttämään mahdollisuuksien mukaan. Vanhusten sopeutuminen irtoproteesiin on vaikeampaa, ja implantit ovat hyvä hoitovaihtoehto korvattaessa vanhusten hampaita. Korkea ikä yksinään ei ole merkittävä implanttihoidon ennusteeseen vaikuttava tekijä, eikä ikä saa rajoittaa hoitoja. Yleisterveydelliset vasta-aiheet, kuten suonensisäinen bisfosfonaattihoito ja sädehoito, on huomioitava myös vanhuksia hoidettaessa.
Ikääntyessä parodontiitin prevalenssi kasvaa. Myös sen eteneminen nopeutuu. Limakalvot ohenevat, parodontaaliligamentti jäykistyy ja kollageenin tuotanto vähenee. Makuaistimukset muuttuvat aistien heikentyessä. Myös sylkirauhasmuutokset ja lääkitys kuivattavat monen vanhuksen suuta.
Suun infektioiden vaikutus yleisterveyteen korostuu ikääntyneillä, sitä enemmän, mitä huonokuntoisempi vanhus on. Vanhusten subjektiivinen hammashoidon tarve on usein vähäinen. Siksikin säännöllinen hoito on tärkeää, ja riskitekijöiden kertyminen tulee tunnistaa. Riskikertymä huomioidaan suunniteltaessa recall-väliä.
Vanhenemisen nopeus on yksilöllistä, ja hoitoa suunniteltaessa tulee arvioida potilaan toimintakyky. On huomioitava, pystyykö potilas itse puhdistamaan hampaansa. Puhdistuksen apuvälineet valitaan yksilöllisesti, ja kotihoidon opastus annetaan myös vanhusta hoitaville henkilöille.
Hoitopäätökset tehdään eri näkökulmasta kuin nuorella. Vanhuksen kunto määrittää hoitolinjaa: hyväkuntoista vanhusta hoidetaan tavanomaiseen tapaan, kun huonokuntoisella tyydytään ensiapuluonteiseen hoitoon. Odotusten tulee olla realistisia huomioiden potilaan hoidettavuus. Vielä terminaalivaiheessakin huolehditaan suun kosteutuksesta ja riittävästä kivunlievityksestä.
Lähde: EHL Annamari Nihtilän luento ”Ikääntyvän potilaan parodontiitin ja implanttihoidon ennuste” Apollonia Symposiumissa 20.3.2010.
Ani Lakoma, Suomen Hammaslääkärilehti 6/2010