puh. + 358 9 6803 120 · toimisto@apollonia.fi
Käyttäjätunnus (sähköpostiosoite):  Salasana:  › Salasana hukassa? Pyydä uusi täältä
› Kirjaudu sisään

Kimmo Suomalainen: Wanted: Erikoishammaslääkäri!

Runsaat 70 erikoistuvaa hammaslääkäriä ja heidän kouluttajaansa tapasivat vuosittaisessa yhteiskokouksessa lokakuussa Tampereella. Arvovaltaisten alustajien ja kokouksen osallistujien yleinen ja yhteinen toteamus oli, että kaikilla hammaslääketieteen erikoisaloilla on pulaa erikoishammaslääkäreistä ja että alueelliset erot hammaslääkäri- ja erikoishammaslääkärimäärissä ovat huomattavat.

Erikoishammaslääkäritasoisen hoidon tarpeen arvioidaan väestörakenteen muutosten myötä kasvavan edelleen. Esimerkiksi epidemiologisten tutkimuksen ienterveyttä koskevien tulosten mukaan 30 vuotiaista ja sitä vanhemmista suomalaisista joka viidennellä on vähintään yksi yli 6 mm syvä ientasku ja 65 -vuotiailla ja sitä vanhemmilla joka kolmannella. Tämän varttuneemman väestönosan osuuden arvellaan kasvavan seuraavan 20 vuoden aikana puolitoistakertaiseksi (Väestötilastot 2009, Tilastokeskus). Huomattavaa on myös se, että vuosien 1990 ja 2010 välisen kahden vuosikymmenen aikana parodontiitin ilmaantuvuudessa ei ole tapahtunut muutoksia (Kassebaum et al. 2014).

Erikoishammaslääkärikoulutuksen määrällinen kehittämistarve on tunnistettu ja tunnustettu. Tästä merkkeinä voidaan pitää sitä, että erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutus siirtyi helmikuussa 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle, Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkäriasetukset on yhdistetty ja samassa yhteydessä perustettu mm. hammaslääketieteellisen diagnostiikan erikoisala. Edelleen myös Itä-Suomen yliopistolle ja Tampereen yliopistolle on myönnetty erikoishammaslääkäritutkintoa koskeva koulutusvastuu.

Välttämätön strategiatyö käynnissä

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koordinaatioryhmän valmistelemaan koulutuksen valtakunnallista strategiaa. Laadittavan strategian tulee sisältää arvio tarvittavista erikoisalakohtaisista koulutusmääristä sekä koulutuksen sisällöistä suhteessa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän tarpeisiin. Työryhmän tehtäviin kuuluu myös arvioida alueellisia erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkäritarpeita. Mainitun työryhmän tehtävien keskiössä ovat väistämättä erikoislääkärikoulutuksen edellyttämät järjestelyt. Niihin nähden erikoishammaslääkärikoulutus on hyvällä mallilla esim. koulutukseen hakeutumisen ja koulutukseen oton järjestelyjen osalta. Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden erikoistumiskoulutuksen tavoitteet ovat osin erilaiset: erikoishammaslääkärien määrää pitäisi yleisesti lisätä, erikoislääkärien koulutusta olisi syytä hillitä tietyillä aloilla ja lisätä vähemmän suosituilla aloilla kuten psykiatria. Strategiatyö on välttämätöntä, kun tarkoituksena on ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät ja niiden merkitys kokonaisuuden muodostumiseen.

Pullonkaulana kouluttajapula

Varsinaisena erikoishammaslääkärikoulutuksen pullonkaulana on käytännössä pula kouluttajista, päteviä kouluttajia ei ole noin vaan saatavilla. Saatavuuteen vaikuttaa monen muun asian ohella ansaintalogiikka. Erikoistuvan hammaslääkärin ohjaukseen käytetty aika vaikuttaa ohjaavan erikoishammaslääkärin ansioihin epäsuotuisalla tavalla. Vähintäänkin toimenpidepalkkioiden väheneminen tulisi kompensoida yhtäläisesti kuin peruskoulutuksen kliiniseen ohjaukseen osallistuvien kohdalla tehdään. Suotavaa olisi tunnustaa koulutuksen ja ohjaamisen edellyttämä osaaminen erillisellä lisällä, jonka suuruus kuvaa tehtävän vaativuutta.

Selviytymiskeinoja arkeen

Edellä esitetyt toimet ovat kokoukseen osallistuneiden toimivallan ulkopuolella, mutta yhteiskokouksessa pohdittiin myös lyhyellä aikavälillä vaikuttavia toimia, joiden avulla selvitä aiempaa paremmin erikoistuvan hammaslääkärin ja kouluttajan arjessa. Tällaisiksi nimettiin esimerkiksi säännölliset videoyhteyksien avulla välitettävät koulutusyksiköiden yhteiset seminaarit ja koulutusohjelmien teoriakoulutuksen valtakunnallinen koordinointi. Edelleen arvioitiin hyödylliseksi mm. avoimien erikoistumiskoulutuspaikkojen hakujen valtakunnallinen koordinointi ja sosiaalisen median käyttö kommunikoinnissa vaikkapa luomalla erikoistuvien hammaslääkäreiden Facebook-sivut.

Pidemmällä aikavälillä mainittiin tavoittelemisen arvoisena asiana erikoishammaslääkärikoulutusohjelmien yhtenäistämistä valtakunnallisesti sekä ulkomaisten alan tunnustettujen huippuasiantuntijoiden kutsumista luennoimaan useamman koulutusyksikön – mieluiten kaikkien – yhteisinä hankkeina, kustannusten kohtuullistamiseksi. Mahdollisuutta kansalliseen ja kansainväliseen opiskelija- ja opettajavaihtoon pidettiin hyvin toivottavana, vaikka tunnustettiinkin järjestelyihin liittyvät käytännön ongelmat.

Vuoden 2016 yhteiskokouksessa Kuopiossa tarkastellaan, kuinka suunnitelmat ovat toteutuneet ja mitkä asetetuista tavoitteista on saavutettu. Mielenkiinnolla odotan hyvien käytänteiden leviämistä laajempaan käyttöön ja sitä, kuinka hyvin innostuksen (lähes joukkohysterian) vallassa tehdyt ehdotukset ja suunnitelmat ovat osoittautuneet olevan toteutettavissa.

Kimmo Suomalainen
Kirjoittaja toimii ylihammaslääkärinä Tampereen yliopistollisen keskussairaalan Suu- ja leukasairauksien poliklinikalla ja on Hammaslääkärilehden tieteellinen päätoimittaja. Hän on pitkään koulutuskysymysten parissa työskennellyt kiinnityskudossairauksien erikoishammaslääkäri ja Helsingin yliopiston dosentti.