Kunnallisessa hammashuollossa resurssit ovat rajoitettuja ja jakautuvat epätasaisesti kuntalaisten välillä. Osa käyttäjistä on palvelun suurkuluttajia, kun taas osa jää hoitamatta.
Tutkimuksessa verrattiin aikuisia hammashoidon suurkuluttajia ja vähän käyttäviä kunnallisessa hammashuollossa Espoossa. Tarkoituksena oli tunnistaa suurkulutuksen syyt, jotta voitiin tehdä ehdotuksia hoitotarjonnan rationalisointiin. Kaikki vuonna 2004 hammashoidossa käyneet aikuiset jaettiin kahteen ryhmään; perusryhmässä käyntejä oli ·6 (n=3173) ja vertailuryhmässä käyntejä ·3 (n=22850). Tutkimusta varten molemmista ryhmistä muodostettiin satunnaisotoksella 320 potilaan ryhmät. Potilasrekisteristä kerättiin tiedot potilaiden iästä, sukupuolesta, käyntimääristä, suunterveyden tilasta ja tarjotusta hoidosta.
Suurkuluttajia oli 10,5 % potilaista ja heidän hoitonsa muodostivat 31,6 % kaikista hoitokäynneistä. Miesten osuus suurkuluttajissa oli suurempi ja suurkuluttajat olivat keskimäärin 6,6 vuotta vanhempia. Suurkuluttajien kokonaishoitoajan keskiarvo oli 5,5 h ja palveluita vähän käyttävillä keskiarvo oli 2,0 h. Suurkuluttajilla oli enemmän hoitamatonta ja hoidettua kariesta sekä enemmän syviä ientaskuja. Suurkuluttajien hoitotarpeelle tunnusomaista oli korjaavan, endodonttisen ja proteettisen hoidontarve, kun vähän palveluita käyttävät potilaat saivat useimmiten pelkästään korjaavaa ja parodontaalista hoitoa.
Hoidon laadun parantaminen ja päivystyskäyntien vähentäminen vaatii huolellisempia suun tutkimuksia ja tarkempia hoitosuunnitelmia, joka sisältävät myös ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Tutkimuksessa ilmeni, että vain 63 % potilaista oli tehty perusteellinen suun tutkimus sekä hoitosuunnitelma. Potilaasta tulisi olla vastuussa nimetty hammaslääkäri; suurkuluttajilla oli keskimäärin 2,2 eri hammaslääkäriä vuoden aikana. Lisäksi monimutkaiset juurihoidot korreloituvat suuriin käyntimääriin ja liian monella suurkuluttajalla hoito epäonnistui. Juurihoidon laatua parannettaisiin, jos noudatettaisiin suositeltuja hoito-ohjeita (European Society of Endodontology, 2006).
Myös parodontaalihoidon tarjonnassa ilmeni puutteita, kun molemmissa ryhmissä oli parodontiittipotilaita, jotka eivät saaneet hoitoa. Parodontaalisairaudet ovat todellinen kansanterveydellinen ongelma, joten hoitokäytäntöjen tulisi olla selkeitä. Hammaslääkärin tai parodontologin tulee olla vastuussa parodontiumin tutkimisesta ja hoidon suunnittelusta. Suuhygienisti ja hammaslääkäri voivat tehdä yhteistyötä hoidon toteuttamisessa ja suuhygienisti vastata erityisesti ylläpitohoidosta.
Korjaava hoito dominoi molempia ryhmiä. Hoito oli yllättäen yleistä myös suurkuluttajille, joilla ei ollut aktiivista kariesta. Suurkuluttajat, joilla on suuri määrä hoidettuja hampaita, tarvitsevat jatkuvaa paikkojen uusimista. Kunnallinen hammashuolto harvoin tarjoaa kiinteää protetiikkaa puutteellisen osaamisen ja riittämättömien resurssien takia. Kuitenkin tarjoamalla kestävää kiinteää protetiikkaa lyhytkestoisten korjausten tai kuituvahvisteisten väliaikaisten siltojen sijaan voitaisiin vähentää palveluiden käyttöä ja pitkällä tähtäimellä vapauttaa resursseja.
Suurkulutuksen vähentäminen parantamalla hoidon laatua ja ottaen huomioon aikuisväestömme ja kasvavan vanhusväestömme hoidon tarve on haaste, joka tarjoaa hoitohenkilökunnalle mahdollisuuden kehittää ja laajentaa osaamistaan. Hoitotiimin parhaiten osaavan jäsenen tulisi toteuttaa hoito. Tähän muutokseen pitäisi kannustaa ja tarjota soveltuvaa täydennyskoulutusta hoitohenkilökunnalle. Tärkeässä roolissa ovat myös selkeät lähetekäytännöt erikoishammaslääkäreille vaikeissa endodonttisissa, parodontaalisissa ja proteettisissa hoidoissa.
Kati Kyyrö, Apollonia
Lähde: Nihtilä A, Widström E, Elonheimo O. Heavy consumption of dental services among Finnish adults. Community Dental Health 2010; 27: 227–232.