Vakavien sairauksien hoito ei saa viivästyä hampaiden kunnon takia, painottaa suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri, lääketieteen lisensiaatti, Lohjan kaupungin apulaisylihammaslääkäri Tanja Ketola-Kinnula.
– Hammaslääkärin tulisi voida jokaisen hoitojakson päätteeksi allekirjoittaa paperi, jossa todetaan, että potilaalla ei ole infektiofokuksia, hän konkretisoi. Näin esimerkiksi syöpähoidot tai reumatautien hoito voitaisiin aloittaa tarvittavalla aikataululla, eikä vasta suun infektioiden saneeraamisen jälkeen.
– Säännöllisessä hoidossa olevien potilaiden ei edes pitäisi tarvita erillistä infektiofokussaneerausta, Ketola-Kinnula huomauttaa.
Kuitenkin myös säännöllisesti hampaansa hoidattaneilta oireettomilta potilailta joku infektiofokus todennäköisesti löytyy. Lisääntynyt infektioalttius on seurausta elimistön puolustuskyvyn heikentymisestä, fysiologisista vanhenemismuutoksista ja kroonisista sairauksista, joiden hoitoon käytettävät lääkkeet ovat usein immunosuppressiivisia.
– Heikentyneeseen immuunivasteeseen liittyen klassiset tulehduksen merkit, kuten turvotus ja punoitus, puuttuvat usein vanhuksilta, Ketola-Kinnula muistuttaa.
Sairaan hampaan saa poistaa
Hampaita säästävässä hoitokulttuurissamme hammaslääkärillä voi olla korkea kynnys poistaa huonokuntoisiakin hampaita. Päätöksentekoon vaikuttavat myös potilaan oma toive hampaiden säilyttämistä sekä hammaslääkärin tietoisuus hampaille aiemmin tehdyistä kalliista ja työläistäkin hoitotoimenpiteistä. Lisähaasteita asettaa sen pohtiminen, mitä poistettavien hampaiden tilalle laitetaan.
Loppuun paikattujen hampaiden pelastamiseksi tehtävillä lisätoimenpiteillä voidaan kuitenkin jopa luoda infektiofokuksia.
– Onko hammaslääkärin ydintehtävä hampaiden säilyttäminen vai infektioiden eliminointi? Ketola-Kinnula kysyy.
– Olemmeko hammaslääkäreitä vai hampaiden lääkäreitä? Miksi hammaslääkärin ydintehtävä toteutuu vasta kun lääkäri sitä pyytää?
Hoitopäätös tulee räätälöidä yksilöllisesti huomioiden potilaan terveydentila ja toimintakyky sekä potilaan mahdollisuudet ja motivaatio sujuvaan omahoitoon.
– Hampaisto on hoidettava sellaiseksi, että suuhygienian ylläpito on mahdollista itse tai omaisen tai hoitohenkilöstön toimesta. Kaikenlainen infektiofokusten ylläpitohoito tulee lopettaa. Ennusteettomat ja hoidolle vastaamattomat hampaat tulee poistaa.
Vanhuus ei tule yllättäen
Ketola-Kinnula korostaa varautumista potilaiden ikääntymiseen – se kun ei koskaan tapahdu yllättäen. Potilaiden hoitoa vanhuusiässä voitaisiin helpottaa suuntaamalla suunhoidon voimavaroja ihmisen elinkaaresta tunnistettuihin "etsikkoaikoihin". Oleellista on vaikuttava, tehokas hoito, joka annetaan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, turvallisesti, potilaskeskeisesti ja tasa-arvoisesti.
– Hoitopäätöksiä voitaisiin napakoittaa 50 vuotta täyttäneiden henkilöiden joukossa sekä lasten ja nuorten kohdalla, Ketola-Kinnula sanoo.
– Hoitotoimenpiteet kannattaa tehdä siinä vaiheessa, kun ne ovat tehtävissä riskittömästi perusterveydenhuollossa.
Tiina Lautala, Hammaslääkärilehti 5/2015
Lähde: Tanja Ketola-Kinnulan luento Hoitopäätöksiä, vai päätöntä hoitoa. Apollonia Symposium 7.3.2015.