Tieto taidoksi - suun terveydeksi
Monien eri opetusmetodien soveltamista hammaslääketieteen opetukseen on tutkittu paljon. Iso-Britanniassa tutkittiin, mikä olisi tehokkain opetusmetodi kefalometrisen analyysin opetukseen.
Korkeakoulutuksen tulisi rohkaista kehittämään opiskelutapoja, kuten kriittistä ajattelua, itseohjautuvaa opiskelua ja ongelmanratkaisutaitoja. Opiskelijoiden tutkimusprojektit niiden kehittäjinä ovat olennainen osa myös hammaslääketieteen opintoja.
Britteinsaarilla selvitettiin, millainen luottamus valmistuvilla opiskelijoilla on kliinisiin taitoihinsa, kun opetusohjelmissa on vain rajallinen määrä mahdollisuus opettaa eri toimenpiteitä.
Monet lasten suolistosairauksista voivat näkyä suussakin – joko hampaissa tai limakalvoilla. Yleisyydestään huolimatta ne ovat monimuotoisia sairauksia, jotka voivat hidastaa lapsen kasvua ja kehitystä. Diagnoosin asettamiseksi tarvitaan usein tähystystutkimuksia, muistuttaa dosentti, EHL Liisa Aine.
Ihon autoimmuunirakkulatautien ensioireina on toisinaan vain suun limakalvon leesiot. Diagnostiikka on haastavaa, vaikka sekä pemfigus- että pemfigoiditautien patogeneesi tunnetaan hyvin ja molempiin on saatavilla spesifiset diagnostiset testit. Myös hoidollisia haasteita riittää, tähdentää dosentti, ihotautien erikoislääkäri Kaisa Tasanen-Määttä.
Nuorten limakalvosairaudet ovat harvinaisia. Siksi ne vaativat usein ainakin diagnoosivaiheessa erityisosaamista. Tutkittaessa on tärkeää kiinnittää huomiota myös muihin oireisiin. Onko silmissä, nivelissä, iholla tai yleisterveydessä huomioitavaa, joka saattaisi ohjata diagnoosin tekoa? kysyy HLT, EHL Saara Kantola.
Epäiltäessä nenän sivuontelotulehdusta mikään oire ei yksinään riitä varmaan diagnoosiin. Toisaalta hammaslääkärit törmäävät usein myös poskionteloiden sattumalöydöksiin muun hoidon ohessa. LT, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Paula Virkkula ja LT, radiologian erikoislääkäri Antti Markkola valottivat nenän sivuonteloiden sairauksien hoitoa ja kuvantamista Apollonian radiologian jaoston luentopäivässä.
Terveessä parodontiumissa hampaan säilymisprosentti on noin 100 % 50 vuoden aikana, mutta sairastuneen parodontiumin hampaissa se laskee 92–93 %:iin. Implantilla se on 82–94 % 10 vuoden aikana. Professori Eija Könönen muistutti Apollonia Symposiumissa, että onnistunut ja säilynyt ovat hieman eri asia. Vahvaa tutkimusnäyttöä riskitekijöistä on huonosta suuhygieniasta, tupakoinnista, parodontiitista ja huonossa hoitotasapainossa olevasta diabeteksesta.
Implanttihoito tulisi aina tehdä terveeseen suuhun ja tasapainoiseen purentaan. Tutkimuksessa tulisi kiinnittää erityisesti huomiota lohkeamiin ja kulumisfasetteihin. Biomekaaniset komplikaatiot eivät ole harvinaisia, mutta voi mennä useita vuosia, ennen kuin ne tulevat esiin, painotti erikoistuva hammaslääkäri Eine Westman Apollonia Symposiumissa.
Implanttihoidon tavoitteena on kestävä hoitotulos, toiminnallisuus, kudosten säästäminen, esteettinen lopputulos, implanttien ylläpitohoidon mahdollistaminen ja muun hampaiston ylläpito. Eri-ikäisten potilaiden implanttihoidossa näitä tavoitteita lähestytään hieman eri näkökulmista, joita Apollonia Symposiumissa kuvasi HLT, EHL Maarit Salonen-Kemppi.
